keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Raparperibroileria - ruokaa raparperista

Viikonloppuna toin lapsuudenkodista sylillisen raparperia kuten joka kesä. Parhaimmillaanhan raparperi on tuoreena, mutta valtaosan nyt mukaan kerätyistä aarteista säilöin talven varalle pakastimeen. Kolme vartta jätin jääkaappiin. Ajatuksena oli tehdä raparperista ruokaa. Makeita herkkuja löytyy blogistakin raparperi-tunnisteen alta pilvin pimein. Suolaisena on tullut testattua vain viime kesän somehitti. Pekoniin kääritty grillattu raparperi oli somehuomion ansainnut. Nytpä tuli todistettua, että raparperi sopii myös vähärasvaisen broilerin kanssa.



raparperibroileri



raparperibroileri



*

Raparperibroileri


1 kg marinoimattomia koipinuijia
suolaa

2 tl nelimaustetta *
2 tl kanelia
1 rkl muscovadosokeria
pari oksaa tuoretta timjamia
2 rkl soijakastiketta

2 banaanisalottisipulia
3 valkosipulinkynttä

250 g (3 keskikokoista vartta) raparperia

tarjoiluun 


salaattia 
vuohenjuustoa



Sekoita sokeri, nelimauste, kaneli ja tuoreesta timjamin oksasta riivityt lehdet keskenään.

Hiero suola ja mauste seos koipi nuijiin. Jätä huoneen lämpöön noin 30-40 minuutiksi maustumaan.

Valele nuijat soijakastikeella juuri ennen uuniin laittamista. Lisää uunivuokaan salottisipulit ja valkosipulin kynnet krouvisti paloiteltuna.

Laita 220 asteiseen uuniin ja kypsennä noin 10 minuuttia. Lisää suikaleiksi halotut raparperit koipinuijien päälle ja alenna uunin lämpötilaa 180-200 asteeseen. Kypsennä vielä noin 25-35 minuuttia kunnes broilerit ovat kypsiä.

Tarjoile broileri rapeiden salaatinlehtien ja vuohenjuustokiekkojen kanssa. Salaattikastikkeena voit käyttää uunivuokan pohjalle kertynyttä lientä.

*
* nelimauste on valmistettu morttelissa hieromalla 2 rkl mustapippuria pieneksi ja sekoittamalla siihen jauhettua muskottia, neilikkaa ja muskottipähkinään 1 rkl kutakin 

raparperibroileri



raparperibroileri



Broileri on nopeaa arkiruokaa. Broileri ottaisi varmasti enemmän makua itseensä, jos sen marinoisi jo edellisenä iltana jääkaappiin. Minulle vain kävi niin, että edellisenä iltana ei ollut harmaatakaan mielikuvaa siitä, että mitä broilerista valmistettaisiin. Päivällä töissä alkoivat raparperin varret kummitella mielessä ja samoin muistin, että kaapissa on pieni määrä sekoittamaani nelimaustetta. Ihmeen paljon liha ehti kuitenkin maustua lyhyessäkin ajassa.



raparperibroileri



Kypsensin broileria aluksi hieman kuumemmassa uunissa, että sain pintaan vähän väriä. Raparperit lisäsin vasta, kun olin alentanut lämpötilaa, etten polttaisi niitä. Raparperista ehti kuitenkin kivasti makua koipinuijiin. Ja vielä enemmähän makua sai, kun uunissa kypsyneet raparperit nosteli salaatin päällle broilerin kaveriksi. 



raparperibroileri



Raparperin sisältämän oksaalihapon vuoksi sitä pitäisi tarjota maitotuotteen kera. Minä paistoin paistinpannulle leikatun leivinpaperin päällä pari vuohenjuustokiekkoa per annos. Paistaminen ei tietnkään ole pakollista. Uskoisin sitä paitsi, että myös pehmeä vuohenjuusto tai vaikkapa feta sopivat loistavasti tähän annokseen.



raparperibroileri


Blogin raparperireseptit ja -vinkit


Makeita leivonnaisia:

4 kommenttia:

  1. Voi, että kuinka upeita kokkauksia sinulla on täällä.
    Pakostikin herahtaa vesi kielelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Tupun tupaan! Ruoka on rakas harrastus

      Poista
  2. Kuulostaa ihan huikean herkulliselta : ) Mun täytyy myöntää, että tämän vuodenraparperit on vielä puskissansa, ehkä niistä jotakin hilloketta tai siirappia ohjeellasi! Kaunista juhannuksen odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli-Hannele! Vielä ehtii raparperista. Raparperi on aika vaikea, kun se on niin hapokas, mutta silti miedon makuinen. Mukavaa juhannuksen aikaa!

      Poista