maanantai 27. helmikuuta 2017

Viikonloppukokki retrokokkina: kerroskiisseli raparperista

Nyt kannattaa katsella pakastimen sisältöä sillä silmällä. Minulla meinaa aina käydä niin, että syksyllä en meinaa alkaa käyttämään pakastimeen säilöttyjä marjoja ja sieniä. Hiihtoloman tietämillä sitä sitten viimein havahtuu ja ryhtyy hommiin. Mansikat loppuvat pakkasesta ensimmäisenä, puolukoita ja raparperia riittää pisimmälle, vaikkei sitä pakkasessa monta pussia olekaan. Parastahan raparperi on tuoreena. Mitään uutta en raparperista keksinyt, vaan toteutin taas retrokokki teemaa. Raparperista syntyi kerroskiisseli.



kerroskiisseli, raparperi, jälkiruoka, välipala, kerroskiisseli raparperista, retrokokki



*

Kerroskiisseli raparperista

6 annosta

maitokiisseli

5 dl maitoa
3 rkl maizena
2 rkl sokeria
2 rkl vanilijasokeria

raparperikiisseli

5 dl vettä
3 dl raparperin paloja
1,5 dl sokeria
2 rkl perunajauhoja
0,5 dl vettä

Mittaa (pinnoitettuun) kattilaan maito, maizena ja sokerit. Keitä sekoitellen pari minuuttia. Maitokiisseli palaa pohjaan tosi helposti, joten ole varovainen ja sekoita ahkerasti. Jäähdytä kiisseli välillä sekoitellen, ettei kiisselin pinnalle muodostu epämiellyttävää kalvoa. Kun kiisseli on vähän jäähtynyt, sen voi jakaa annoskulhojen pohjalle.

Valmista raparperikiisseli keittämällä (jäisiä) raparperinpaloja ja sokeria vedessä, kunnes raparperit ovat hajonneet. 

Sekoita perunajauhot pieneen määrään kylmää vettä. Nosta kiisseli kattila pois levyltä ja kaada perunajauhovesi seos ohuena nauhana kattilaan. Laita kattila takaisin levylle ja anna olla kunnes kiisseli pulpahtaa kerran. Älä keitä. Nosta kattila pois levyltä ja jäähdytä kiisseli.

Annostele jäähtynyt raparperikiisseli annoskulhoihin jäähtyneen maitokiisselin päälle. Parhaimmillaan kiisseli on kylmänä, joten kannattaa jäähdyttää annokset vielä kunnolla jääkaapissa.

Nauti kiisseli jälkiruuaksi tai välipalaksi.

*

kerroskiisseli, raparperi, jälkiruoka, välipala, kerroskiisseli raparperista, retrokokki



Raparperi sopii kerroskiisseliin oikein hyvin. Minun raprerini oli lapsuudenkodista Pohjanmaalta tuotua vanhaa suomalaista punakuorista lajiketta. Pakastin sen heti alkukesästä nuorena ja tuoreena kuorineen päivineen. Kiisselistä tuli tosi kauniin väristä. Melkein tulee mieleen ruusunmarja tuosta väristä, mutta kyllä se raparperia on.



kerroskiisseli, raparperi, jälkiruoka, välipala, kerroskiisseli raparperista, retrokokki



Raparperin kanssahan suositellaan syötäväksi, jotain maitotuotetta, ettei raparperin sisältämä oksaalihappo syö elimistön kalsiumvarastoja. Siinäkin mielessä raparperista tehty kerroskiisseli on fiksuveto. Kerroskiisseliä voi tehdä melkein mistä tahansa hedelmistä tai marjoista. Esimerkiksi hapokkaasta puolukasta tulee tosi hyvä kerroskiisseli.

Kerroskiisselin voi tehdä myös isoon tarjoilukulhoon, mutta minusta annoskulhoihin tehdyt ovat nätimpiä ja pysyvät siistimpinä. Isossa kulhossa kiisselit tuppaavat vähän sekoittumaan sen jälkeen kun ensimmäinen on sieltä kiisselinsä kauhaissut. Kerroskiisselin valmistamisen ainoa suden kuoppa on vaara siitä, että kiisselit saattavat sekoittua tai ohuempi kiisseli voi painua maitokiisselin sekaan. Yhdistämällä kiisselit vasta jäähtyneinä näin ei pitäisi käydä. Ja jos käy se on vain ulkonäkökysymys. Maku on sama. 



kerroskiisseli, raparperi, jälkiruoka, välipala, kerroskiisseli raparperista, retrokokki












Kerroskiisseli sai taannoin yhden äänen, kun facebookissa kyselin, että mitä sitten julkaistaisiin. Tykkäämällä Viikonloppukokin facebook-profiilista pääset seuraamaan puuhiani ja blogin päivittymistä, sillä tykänneiden uutisvirtaan ilmestyy aina uutinen uudesta julkaisusta.





2 kommenttia: