sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Linssisalaattia - mutkattomasti Samassa liemessä

Kuluneena vuonna keittokirjoista pitäviä on hemmoteltu. Tänä vuonna ilmestyneistä kirjoista osaan nimetä tosi nopeasti kaksi suosikkiani. Toinen on Brunssikirja ja toinen on Pipsa Hurmerinnan ja Meri-Tuuli Väntsin Samassa liemessä. Lempikirjani ovat aika eri tyyppisiä, mutta yksi yhdistävä tekijä niillä on. Molemmat ovat hyvin mutkattomia. Reseptiikka on täynnä oivaltavia juttuja ja ohjeiden lomassa tarjotaan vinkkejä ja ideoita. Parhaita keittokirjoja ovat juuri tällaiset, jotka tulevat suoraan käyttöön, eivätkä jää kaappiin pölyttymään. 


linssisalaatti ja uppomuna


linssisalaatti ja uppomuna


Teille ajattelin kirjoitella linssisalaatista, jota tein lauantaiseksi lounaaksi. Tein salaatin melkein kirjaimellisesti kuten ohjeessa kerrottiin, mutta uppomunia laitoin omaan annokseeni ahneuksissani kaksi. Ne ovat niin herkullisia, ja minä olin niin nälkäinen.



*

Linssisalaatti ja uppomuna

4:lle

4 dl belugalinssejä
suolaa
mustapippuria
2 laakerinlehteä
4 pientä porkkanaa
1/2 punasipuli
tilliä 
kevätsipulin varsia
herneenversoja

Kastike


3 dl oliiviöljyä
1 dl omenaviinietikkaa
1 rkl vaahterasiirappia
1 rkl karkeaa dijon-sinappia
1/2 tl kanelia
1/2 tl juustokuminaa
1/4 tl jauhettua korianteria 
1/4 tl chilihiutaleita

Uppomunat


vettä
3 rkl valkoviinietikkaa
1 tl suolaa
4 kananmunaa

Huuhtele linssit kylmällä vedellä ja keitä ne runsaassa, suolalla, mustapippurilla ja laakerinlehdillä maustetussa vedessä kypsiksi pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta linssit ja huuhtele ne kylmällä vedellä.

Linssien kypsyessä tee kastike. Se käy helposti: laita kaikki aineet purkkiin, jossa on tiivis kansi, ja ravista. Sekoita kastike lämpimiin linsseihin.

Kuori ja viipaloi porkkanat esimerkiksi julienne-raudalla. Kuori ja leikkaa punasipuli ohuiksi suikaleiksi.

Valmista uppomunat. Täytä mahdollisimman laakea kattila tai kasari vedellä. Kun vesi alkaa helmeillä lisää etikka ja suola. Riko kananmunat yksitellen kahvikuppiin. Pyöräytä vesikattilaan reikakauhan avulla pyörre ja laske munat yksitellen veteen. Pidä huoli, että vesi pysyy kuumana, mutta kiehuu vain hiljaa poreillen. Anna munien kypsyä 2-4 minuuttia riippuen siitä miten kypsän kananmunan haluat. Nosta munat pannusta reikäkauhalla talouspaperin päälle valumaan.

Sekoita porkkana ja sipuli linssien joukkoon viimeistele salaatti herneenversoilla, kevätsipulilla, uppomunilla ja tillillä.

*

Samassa liemessä -kirja perustuu samannimiseen tv-sarjaan, joka on pyörinyt kuluneena talvena Avalla. Minua miellytti kovasti tv-sarjakin, jossa ruokaa laitettiin rennolla mutkattomalla asenteella. Sarjasta poimin monia hyviä vinkkejä esimerkiksi vaahterasiirappipekonin, jonka ohje löytyy tietysti nyt myös kirjastakin. Minä laitoin vaahterasiirappipekonia poroburgerin väliin.



linssisalaatti ja uppomuna




linssisalaatti ja uppomuna

Samassa liemessä -kirja on jaettu teemoittain resepteihin. Teemat eivät ole tavanomaisia vaan noudattavat samaa oivaltavaa linjaa kuin reseptitkin. Minusta on kiinnostavaa mitä pitää sisällään ruokakomero tai pennin venytystä. Omat teemansa löytyvät myös juhlille ja jälkkäreille. Monipuolista! Useat reseptit sopisivat, vaikka kuinka moneen osioon. Sekin on viehtäävää, että kaikki ei löydy heti, vaan lukijalle jää jotain oivallettavaa seuraavaan ja sitä seuraavaankin kertaan. 

Samassa liemessä kirja on ansioihin täytyy laskea myös se, että tuo todella konkreettisesti esille sen, että hyvän ruuan ei tarvitse olla kallista.  Pienillä oivaltavilla jipoilla ruokakomeron sisällöstäkin voi laatia ihmeellisen maukasta ja terveellistä ruokaa. Erityisen iloinen olin siitä, että Samassa liemessä antoi minulle monta hyvää vinkkiä, miten käyttääa arkiruuanlaitossa enemmän hyödyksi papuja ja linssejä. Niiden käytössä monilla meistä olisi parantamisen varaa. Proteiinia voi saada muualtakin kuin lihasta!

Vinkkinä muuten erityisruokavalioista kiinnostuneille tulevan viikonlopun Lautasella-tapahtuma. Viikonloppukokin fb-sivuilla on menossa lippuarvonta, jossa arvotaan pääsyliput tapahtumaan. Käy osallistumassa!

Samassa liemessä on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti