lauantai 14. huhtikuuta 2018

Kurikkalainen pitsikakku

Huhtikuu on juhlakuukausi. Apukokit viettävät syntymäpäiviä alkukuusta ja myöhemmin suvussa juhlitaan myös muita eri-ikäisiä sankareita. Ihan lähipiirissä on ainakin kolmet muut päivät huhtikuussa. Onnea kaikille sankareille! Välillä synttäreitten tiimoilta tulee leivottua useampia kakkuja, mutta tänä vuonna, on ainakin tähän asti, leivottu vain tämä yksi isovanhemmille. Jo monta vuotta mielessä on ollut kokeilla leipoa perinneleivonnainen Kurikasta, kotiseudultani. Ohje on suora kopio Nannalta Kaikki äitini blogista. Resepti näyttää monimutkaiselta, vaan eipä kakku -  tai kaakku, kuten kotona Pohjanmaalla sanottaisiin - mikään hankalatekoinen ole. Työvaiheita on useita, mutta pitsikakun leipominen ei ole mitään ydinfysiikkaa. 



pitsikakku, täytekakku, makea leivonnainen



*

Pitsikakku 


Pohja:
6 kananmunaa
2 dl sokeria
1,5 dl perunajauhoja
1,5 tl leivinjauhetta

Kostutus:
2 dl maitoa
1 tl vanilijasokeria

Täyte:
sitruuna (luomu)
2 kananmunaa
1,25 dl sokeria
75 g voita

Kuorrutus:
4 dl kuohukermaa
1 tl vaniljasokeria
2 rkl sokeria

Pitsi:
0,5 dl voisulaa
0,5 dl mantelirouhetta
1 rkl maitoa
1 rkl siirappia
3 rkl vehnäjauhoja
0,5 dl sokeria
0,5 tl vaniljasokeria
0,5 tl leivinjauhetta

Kakkupohjan voi valmistaa jo ennakkoon. Vatkaa pohjan munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuiva-aineet. Paista kakkua voidellussa ja jauhotetussa 24-26 cm vuuassa 175 asteisessa uunissa noin 35 minuuttia.

Valmista sitruunakiisseli täytteeksi. Kannattaa käyttää luomusitruunaa, koska kiisseliin käytetään sitruunankuori. Raasta sitruunan kuori ja purista mehu. Lisää kattilaan mehu, kuori ja muut aineet. Vatkaa aineet hyvin sekaisin ja kuumenna koko ajan sekoittaen niin kauan kunnes kiisseli sakenee ja pulpahtaa. Älä keitä. Jäähdytä kiisseli. 

Vaahdota kerma ja mausta se sokerilla. Sekoita puolet kermavaahdosta jäähtyneen kiisselin joukkoon. Laita toiset puolet jääkaappiin odottamaan. 

Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Kostuta osa kerrallaan vaniljasokerilla maustetulla maidolla. Täytä kerma-sitruunakiisseliseoksella. Levitä loppu kermavaahto kakun pinnalle ja reunoille. Laita kakku jääkaappiin odottamaan.

Sekoita pitsin aineet keskenään. Levitä seos leivinpaperille pyöreäksi, ohueksi, kakkuvuokan kokoiseksi levyksi. Paista pitsi kantta 200 asteisessa uunissa noin 8-10 minuuttia kunnes pitsi saa kauniin värin. Pitsilevy saattaa levitä kypsyessään uunissa, mutta lämmintä levyä pystyy leikata oikean kokoiseksi. Liiat reunat voi käyttää reunojen koristeluun (tai sitten syödä hetimmiten, kuten meillä kävi). Nosta kypsä, hyvin jäähtynyt levy varovasti kakun päälle ja paina varovasti, että levy pysyy varmasti paikoillaan. 

*


pitsikakku, täytekakku, makea leivonnainen



En nyt uskaltanut kirjoittaa tähän, että resepti on gluteeniton, koska pitsin valmistamisessa tarvitaan jauhoja. En testannut, onnistuuko pitsi jollakin gluteenittomalla jauholla, mutta kuulisin mielelläni, jos onnistuu. Olisi nimittäin kiva, että kahvipöydässä olisi kaikille sopivia leivonnaisia. Laktoosittomuus tai vähälaktoosisuus on tässä helppo toteuttaa. Minä leivoin kakun vähälaktoosisena.

Toisten mielestä pelkästä perunajauhosta valmistettu pohja on liian höttöinen, mutta minä pidin tästä oikein paljon. Höttöinen pohja ja sitruunakiisseli on pitsin lisäksi tässä kakussa se juttu. Tiedän kyllä, että toisinaan osa jauhoista korvataan vehnäjauhoilla, mutta silloin kakku ei ole enää ihan samanlainen.


pitsikakku, täytekakku, makea leivonnainen



Minä en ole ihan tyytyväinen tuohon isompaan kakkuvuokaani. Pitsikakustakin tuli mielestäni vähän liian lättänä. Pitäisi ehkä hankkia halkaisijaltaan 24 cm vuoka, jossa on hieman korkeammat reunat, sillä saisi paremman mallisia kakkuja. Valmistin pitsikakun useassa erässä. Leivoin pohjan perjantaina. Täytteen ja pitsin kakku sai jo lauantaina, vaikka se syötiin vasta sunnuntaina. Synttärityttöjen kahvipöydässä tarjoiltiin lisäksi ihannekakkua, appelsiininmakuisia haarukkaleipiä ja suklaamunia.



pitsikakku, täytekakku, makea leivonnainen


Etelä-Pohjalaisia perinneleivonnaisia löytyy blogista muitakin:

Onkos näitä muita?


4 kommenttia:

  1. Onpa kaunis kakun koriste tuo pitsikeksi ja kiva idea :) Täytyypä muistaa tämä jatkossa.

    VastaaPoista
  2. Näyttääpä hyvältä! Taidan testata tätä P:n 10v syntymäpäiville!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju! Mukavia synttäreitä teille ja onnittelut sankarille!

      Poista