lauantai 2. syyskuuta 2017

Elinvoimaa kotimaasta - Kauhajoen Ruokamessut 2017

Ruoka ja ruokaharrastus on kuljettanut Viikonloppukokkia viime aikoina. Kesän taittuessa syksyyn minulla oli mahdollisuus vierailla Kauhajoen Ruokamessut -tapahtumassa. Tapahtuma järjestetetään kuluvana viikonloppuna, syyskuun ensimmäisenä, Kauhajoella Hämes-Havusen idyllisessä talonpoikaismiljöössä. Tänä vuonna, kun kasvukausi on myöhässä, matka Kauhajoelle taittui upeissa maisemissa. Pellot lainehtivat lähes kullan keltaisena. Vilja on pian valmista korjattavaksi.




Kauhajoen Ruokamessut 2017



Elinvoimaa kotimaasta teeman ympärille rakennettu hieno tapahtuma tavoitti yleisönsä. Tänään, aurinkoisena lauantaina, Hämes-Havusen ympäristö oli täynnä kotimaisen ruuan ystäviä. Paikoin ja ajoittain väkeä oli niin paljon, että kärsimätön olisi voinut hermostua. Messujen teema on hieno ja moniulotteinen. Kiinnostus ja kunnioitus raaka-aineita kohtaan on kasvussa. Olipa sitten kysymys viljellyistä, kasvatetuista tai villistikasvavista raaka-aineista.  Ruokateollisuus ja -teknologia voivat hyvin, samoin vienti, joissa kaikissa on valtavasti potentiaa. Raaka-aineiden jalostus ravinnoksi vaatii innovatiivisuutta ja tuo haasteita ja varmasti sitä elinvoimaa, jota Kotimaassa tarvitaan. Moniulotteinen teema mahdollisti sen, että messuilla on paljon annettavaa laajalle joukolle.



Kauhajoen Ruokamessut 2017



Me aloitimme messuvierailun heti aamusta seuraamalla sundomilaisen kalastajan Tom Blomin taidokasta ahvenen fileerausta ja hauskaa jutustelua keittiömestari Raymond Wesanderin kanssa. Viikonloppukokkilan kalavastaava nyökytteli vieressä, kun keittiömestari ja kalastaja varoittelivat kypsentämästä kalaa liiaksi. Totta se onkin. Kala on usein ylikypsää, ja kun on päässyt oikein kypsennetyn kalan makuun, ei tahtoisi enää sitä ylikypsää syödä. Onneksi kalavastaava on kotona tarkka näissä asioissa.




Kauhajoen Ruokamessut 2017



Ruokamessujen näytteilleasettajakaarti on vaikuttava. Mieltä lämmitti erityisesti se, että lähes kaikki näytteilleasettajat liittyivät tavalla tai toisella ruokaan tai ruuanlaittoon. Muutamat käsityöläiset tuotteineen istuivat hyvin joukkoon ja toivat mukavaa vaihtelua messukävijän silmissä.

Nälkä ei pääse Ruokamessuilla yllättämään. Näytteilleasettajat tarjoilivat maistiaisia tuotteistaan. Milloin nappasin suuhun makean närpiöläisen tomaatin, palasen ylikypsää vartaassa paistettua possua, herkullista juustoa, maailman parasta, keittämättä, valmistettua ohrapuuroa, tömäkkää sinappia, tujauksen tervasiirappia tai pikarillisen raikasta koivun mahlaa. Kaikki elinvoimaisesta kotimaasta.



Kauhajoen Ruokamessut 2017



Kauhajoen Ruokamessut 2017



Kauhajoen Ruokamessut 2017




Eihän toki näillä maistiaisilla koko päivää elellyt. Ruokatarjontaa messuilta löytyi laidasta laitaan. Me päädyimme nauttimaan Hämes-Havusen päärakennuksessa pitopalvelu Minna-Marian lounaan. Lounas oli kunnianosoitus sadonkorjuukaudelle. Oikea ilotulitus! Kesän ensimmäiset muurinpohjalätyt tuli syödyksi Suupohjan lottaperinne yhdistys ry:n kahvilassa sahansoittoa kuunnellen.



Kauhajoen Ruokamessut 2017



Lauantain ohjelmasta olin odottanut eniten Sami Tallbergia, joka kertoi villiyrteistä. Me olimme kuuntelemassa kasvisruokaosiota. Tallbergin osaaminen ja tietämys villiyrttiasioissa on ainutlaatuista ja kunnioitettavaa. On hienoa, että villiyrttejä nostetaan uudelleen ihmisten tietoisuuteen, sillä niin vain on käynyt, että aikaisemmin villiyrtit ovat olleet luonnollisempi osa ruuanlaittoa ja jokapäiväistä elämää kuin nykyään. Tässä kirjoitaessani vähän harmittelen, etten tullut ostaneeksi messuilta Tallbergin Makuparit-kirjaa, johon on kerätty uskomaton määrä tietoa toimivista raaka-aineyhdistelmistä. Makuparit toimisi loistavana hakuteoksena ja ajatuksien ja ideoiden herättäjänä kotikeittiössäkin.




Kauhajoen Ruokamessut 2017



Ilman ostoksia meidän ei kuitenkaan tarvinnut lähteä. Kalavastaava sai vihdoin kunnollisen fileerausveitsen. Viikonloppukokkilan veitsiasiat ovat nyt järjestyksessä. Minä puolestani hankin kotimaisen pihkamäntyisen leikkuulaudan. Meidän ruokamessu-matka yhdistyi mummula-viikonloppuun, ja sen vuoksi emme halunneet ostaa elintarvikkeita mukaamme, vaikka niitäkin olisi ollut laajalla skaalalla hankittavissa.



Kauhajoen Ruokamessut 2017



Hämes-Havusen lisäksi Kauhajoella on koko joukko vierailukohteita, joissa olisi voinut vierailla. Me valitsimme joukosta vain yhden: Valkoinen Puu Cafe & Shop.  Valkoinen Puu on lifestyle-yritys, jonka erikoisuutena ovat amerikkalaiset kakut ja leivonnaiset. Valkoisessa puussa valmistetaan myös keramiikkaa. Kahvila toimii Kauhajoen keskustassa vanhassa kotiseututalossa. Rakennuksen yläkerrassa on vaihtuvien näyttelyiden tila Hella-galleria, jossa parhaillaan oli menossa MLL:n Suomi 100v- teeman näyttely kauhajokisista perheistä. Hyväntuulinen ja värikäs perhekuviennäyttely oli varsin puhutteleva; perheitä on erilaisia.




Kauhajoen Ruokamessut 2017



Lisäksi viikonlopun aikana Kauhajoella on koko joukko oheistapahtumia. Itse saatan päästä siivellä osallistumaan yhteen. Mummu on luvannut viedä apukokit Syöminkien yöhön ja Ojalan pakarin kakkubuffettiin on kuulemma pöytävaraus kahdelle aikuiselle ja kahdelle lapselle.

Minulla ei ole enää huomenna mahdollisuutta vierailla messuilla, mutta jos olisi, kävisin ilman muuta kuuntelemassa vielä lisää villiyrttigurua ja lisäksi ahvenanmaalaista kokkia Michael Björklundia. Jos sinulla ei ole huomiseksi suunnitelmia, suosittelen hyppäämään autoon ja ajelemaan Kauhajoelle syyskesän retkelle tutustumaan mitä kaikkea Elinvoimaa kotimaasta voi pitää sisällään.

Yhteistyössä Kauhajoen Ruokamessut

2 kommenttia:

  1. Onpas kauniin idyllinen paikka ruokamessuille. Rakastan ruokamessuja,niistä saa aina paljon inspiksiä:) Alemman postauksesi mustikkakakku näyttää ihanalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Messupaikka oli todella idyllinen! Talonpoikaismiljöö ja kypsyvä vilja pellossa. Niin kaunista. Ja mustikkakakku oli todella onnistunut, kiitos Jael!

      Poista