keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Couscoussalaatti ja grillattu porsaan sisäfile - ensimmäinen kesäruoka

Ulkoruokinta kausi on tälle keväälle vielä avaamatta. Sen verran olemme uhmanneet säitä, että pari kertaa ruokaa on valmistettu grillissä. Sillä aikaa kun isäntä grillasi possun sisäfileen, valmistin meille lisäkkeeksi salaattia couscousista. Viime aikoina on tullut syötyä perunoita sen verran paljon, että teki mieli jotain muuta lisäkettä. Nyt alkavat sitä paitsi olla ne ajat käsillä, kun vanhat perunat eivät enää ole niin hyviä, ja kotimaisia uusia perunoita ei vielä ole saatavilla. 


couscoussalaatti ja grillattu porsaan sisäfile


*

Couscoussalaattia ja grillattua porsaan sisäfilettä

6 annosta


Couscoussalaatti


1 rkl oliiviöljyä
1 tl paprikajauhetta
1 tl chilijauhetta
1 tl jauhettua korianteria
2 tl jeeraa
2 tl kanelia
suolaa

2 dl couscousia

2 dl vettä

2 tomaattia
1/2 kurkku
2 melko pientä suippopaprikaa
sellerin varsi
sipuli

0,5 dl oliiviöljyä

persiljaa
minttua


Kuullottele mausteita oliiviöljyssä kattilassa, kunnes niistä alkaa irrota tuoksua. Lisää joukkoon couscous ja vesi. Kiehauta nopeasti ja nosta kattila pois levyltä. Anna turvota kannen alla noin 5 minuuttia.

Pilko kulhoon kasvikset. Sekoita joukkoon myös kannen alla turvonnut couscous. Mausta salaatti oliiviöljyllä ja yrteillä. 


Porsaan sisäfile



2 porsaan sisäfilettä

rypsiöljyä
valkosipulin kynsi murskattuna
chilijauhetta
sokeria
suolaa
paprikajauhetta
soijaa

Ota liha ajoissa huoneenlämpöön. Sekoita mausteet rypsiöljyyn. Grillaa sisäfileitä suoralla lämmöllä niin, että pinnat paistuvat kiinni. Jatka sitten kypsentämistä epäsuoralla lämmöllä, kunnes sisälämpö on 65 astetta välillä suoralla lämmöllä käyttäen. Voitele fileitä kypsymisen aikana mausteöljyllä. Fileet kypsyvät koosta riippuen alle puolessa tunnissa. Anna vetäytyä foliossa pari kymmentä minuuttia ennen kuin leikkaat fileet annospaloiksi ja asettelet tarjolle couscoussalaatin kanssa.

*


Kesäisillä kasviksilla ja lämpimillä mausteilla maustettu couscoussalaatti ja grillissä kokonaisena kypsennetty sisäfile ovat varsin kesäistä ruokaa. Salaatti kannattaa pitää mielessä, sillä se on helppo lisäke valmistaa isommallekin porukalle grilliruokien oheen. Parasta salaatissa on se, että sitä voi tarjota lihan, kalan tai kanan kanssa. 



couscoussalaatti ja grillattu porsaan sisäfile




Porsaan sisäfileen grillaaminen ei ole minun heiniäni. Sen kuitenkin sanon, että file kannattaa grillata kokonaisena, jolloin se pysyy mehevänä. Mausteöljyllä voitelu riittää, marinadiakaan ei tarvita. Vaikka liha kypsyy epäsuorassa lämmössä, kannattaa sitä välillä käyttää tulessa. Sekin tuo ruualle luonnetta.

Työviikko on jo puolessa välissä ja kohta toukokuukin. Tulevana viikonloppuna edessä on veneenlasku. Onneksi viime viikonloppu oli sen verran kesäinen, että vene saatiin pestyä yltä päältä. Toivottavasti säät lämpenisivät pian. Oikein odotan, että pääsee yöksi veneelle. Sunnuntaina voi harjoitella ja käydä ottamassa pienet päiväunet raikkaassa järvi-ilmassa.



Katariina valmiina vesille




Purjeita ihailtiin kotipihalla





2 kommenttia:

  1. Etsin couscoussalaatin ohjetta ja muistin nähneeni täällä mielenkiintoisen oloisen reseptin. Ja täällähän se oli. Tässä on käytetty kivasti mausteita ja ajattelin, että se sopisi hyvin hieman itämaisittain maustetuille kanavartaille. Ja jos seuraksi vielä tahinikastiketta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että palasit etsimään salaatinohjetta. Välillä teen couscoussalaatin kanssa jugurttikastiketta, jonka maustan mintulla, mutta tahinikastikekin kuulostaa hyvältä. Aurinkoista sunnuntaita!

      Poista