sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Graavattu keltuainen - toinen otto

Lukijan innoittamana jatkoin kananmunilla leikkimistä. Lento oli kommentoinut vanhaa postausta graavatuista kananmunista ja vinkannut, että "graved eggs" -haulla internetistä löytää paljon vinkkejä. Hullua ei tarvitse paljon yllyttää. Tutkiskelin hieman googlen osumia ja kokeiltavahan se oli. Ensimmäisellä kerralla pidin keltuaisia pitkään suolassa. Pitkään graavatuissa keltuaisissa kananmunan maku hävisi ja graavatut keltuaiset maistuivat lähinnä suolalta, jos edes siltä. Olin hieman pettynyt lopputulokseen. Kypsyneistä keltuaisista tosin sai riivinraudalla raastamalla aikaan näyttävää raastetta salaatiin ja salaattikastikkeeseen. Keltuaisen kaunis väri vain syveni, kun se kypsennetiin suolalla. Tällä toisella kokeilu kerralla lähdin hakemaan erilaista lopputulosta. Pehmeää keltuaista, joka maistuu kananmunalta. Jotain samanlaista kuin mitä syntyy confaamalla eli kypsentämällä huoneenlämpöisessä rypsiöljyssä pakastetun keltuaisen. Sellaisen sainkin aikaan!




Graavattu keltuainen, pikagraavaus





*

Graavattu keltuainen

1 dl hienoa merisuolaa
1 dl sokeria

4 kananmunaa

Sekoita suola ja sokeri keskenään melko laakeassa astiassa. Tee astiaan kuoppa keltuaista varten.

Erottele kananmunista varovasti keltuainen yksi kerrallaan. On ehdottoman tärkeää, että keltuainen pysyy täysin ehjänä. Laita keltuainen varovasti suola-sokeriseokseen tekemääsi kuoppaan ja ripottele päälle suola-sokeriseosta.

Jätä keltuaiset graavautumaan 90 minuutiksi huoneenlämpöön.

Laske toiseen kulhoon jääkylmää vettä. Ota varovasti keltuainen ensiin suola-sokeriseoksesta ja laita se kylmään veteen, jolloin suola-sokeriseos lähtee keltaisen ympäriltä pois. Nosta keltuainen ruokalusikalla vedestä pois ja laita esimerkiksi talouspaperin päälle valumaan ja odottamaan käyttöä. Vedestä nostettu keltuainen on äärettömän liukas, joten ole tarkkana. Ole tarkkana myös, ettet vahingossa lusikalla riko keltuaista.

*


Tämä puolitoista tuntia huoneenlämmössä graavattu keltuainen on minun juttuni! Rakenne oli aika lailla täydellinen. Keltuainen oli pehmeä, mutta kiinteä päältä. Kun keltuaisen leikkasi veitsellä, esiin tuli valuvaa kultaisen keltaista täydellisen pehmeää keltuaista. Graavatun keltuaisen maku oli mieto munainen, mutta raakalta kananmunalta se ei maistunut. Eikä se myöskään ollut liian suolainen.




Graavattu keltuainen, pikagraavaus



Graavattu keltuainen, pikagraavaus



Mihin näitä graavattuja keltuaisia sitten voi käyttää. Melkein mihin tahansa, sanoisin. Ainakin voisin kuvitella käyttäväni graavattuja keltuaisia samaan tapaan kuin confaamalla valmistettua. Graavattu keltuainen sopii myös varmasti salaattiin, leivän päälle tai pastaan vähän uppomunan tapaan. Ensimmäiset puolitoista tuntia graavatut keltuaiset päätyivät meillä lisäkkeeksi sunnuntaipäivälliselle. Valuvasta keltuaiseta tuli nimittäin keväinen lisäke ja samalla kastike voissa paistetulle kuhafileelle, joka tarjoiltiin perinteisen perunamuusin ja kurkku-avokadosalaatin kanssa.




Graavattu keltuainen, pikagraavaus



Graavattu keltuainen, pikagraavaus




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti