sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Sunnuntain paremmat kalapuikot

Lohi ja kuha ovat keittiössäni useimmin valmistetut kalat. Monissa perheissä kalapuikot ovat arkista pikaruokaa, mutta meillä eivät pakastealtaassa uiskentelevat valmiit kalapuikot uppoa. Nuorempi, joka on nirsompi kalansyöjä, tosin saattaa syödä, mutta vanhempi, kulinaristi, ei koskisi kaupan pakastealtaasta ongittuun kalapuikkoon pitkällä tikullakaan. Päätin ottaa tämän haasteena, ja valmistaa kalapuikkoja, jotka maistuisivat koko perheelle. No, syynä oli myös oma vaihtelunhaluni. Tällä kerralla valmistusvuorossa oli kuha. Kuha-tunnisteen avulla voit hakea aikaisemmat kuhareseptini ja todeta, että meillä kuha syödään usein melko perinteisesti, eikä juuri koskaan leivitettynä. Kuha walewska on kaikkien suosikki, mutta jotenkin monivaiheinen valmistus ja näprääminen ei innostanut. Kuhalle piti siis keksiä uusi valmistustapa. Kalapuikkojen resepti on Martoilta, vaikka idea taisi jäädä muhimaan, kun Saaranlautasella -blogissa jokin aika takaperin tehtiin teriyaki lohinugetteja.






*

Sunnuntain paremmat kalapuikot


4 (860 g) kuhafilettä
suolaa
mustapippuria
2 dl vehnäjauhoja
3 kananmunaa
4 dl pankojauhoja

paistamiseen

rypsiöljyä ja voita

Leikkaa fileet pitkittäin puikkomaisiksi paloiksi. Mausta suolalla ja varovasti pippurilla.

Laita yhdelle lautaselle vehnäjauhoja, yhdelle pankojauhoja ja kolmannelle kananmunat, joiden rakenne on vatkattu rikki.

Pyörittele kalanpalat ensin vehnäjauhoissa, sitten kananmunassa ja lopuksi pankojauhoissa. Kalanpalojen käsittely on sen verran sotkuista hommaa, että kannattaa paneroida kaikki valmiiksi ennen kuin ryhtyy paistamaan kalapuikkoja.

Kuumenna öljyä paistinpannussa ja lisää sekaan voinokare. Paista pannullinen kalanpaloja kypsäksi. Muutama minuutti puoleltaan riittää. Nosta kypsennetyt kalapuikot talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen rasva imeytyy paperiin. Lisää pannulle tarvittaessa öljyä ja voita ennen kuin laitat uudet kalanpalat kypsymään. Kalat kyllä kypsyvät varsin vähässäkin öljyssä, mutta öljyn kanssa kypsennettäessä ne saavat kauniimman värin. 

Tarjoa kalapuikot esimerkiksi lohkoperunoiden ja tsatsikin kanssa.

*







Onhan se pakastekalapuikkojen lämmittäminen helppoa ja nopeaa, mutta itseasiassa kalapuikkojen tekeminen valmiista kalafileestä oli helpompaa ja nopeampaa kuin mitä ennakkoon ajattelin. Iso paistinpannu, jonka ostin ennen joulua arpavoitoksi saamallani lahjakortilla, tosin nopeutti huomattavasti paisto-operaatioita. Paistinpannuni ehdoton etu on, että sen voi kuumentaa todella kuumaksi.

Kalapuikkoja paistaessani tutustuin pankojauhoihin. Panko on vaaleaa, karkearakenteista ja rapeaa japanilaistyyppistä korppujauhoa. Pankolla sai aikaan ilmavan ja rapean leivityksen, aivan toisenlaisen kun perinteisillä korppujauholla. Pankolla tulee varmasti leivitettyä jatkossakin. Alla olevasta kuvassa voi hyvin vertailla vasemmanpuoleisen korppujauhon ja oikean puoleisen pankon rakennetta.






Kalat kannattaa käsitellä aina vaihe kerrallaan valmiiksi. Ensin kannattaa leikata kaikki kalat puikoiksi ja sitten leivittää puikot. Samalla kun tein leikkaus ja leivittämishommaa järjestelin puikot koon mukaan uunipellille. Uunipelliltä oli helppo nostella suurinpiirtein samankokoiset kalapuikot kerralla pannulle.
















Meidän kalapuikkopäivällinen osoittautui varsinaiseksi crosskitchen-ateriaksi. Lohkoperunat ja kalapuikot muistuttivat englantilaisesta fish and chips -ruokaa, mutta niiden kanssa tarjottu tsatsiki veikin meidät kreikkalaisiin tunnelmiin. Hämmennystä lisäsi vielä ruotsalaistyylinen sinappinen ja piparjuurinen avokado-lisäke, joka sekin oli sen verran onnistunut kokkaus, että kirjoittelen ohjeen myöhemmin blogiin.




Kalapuikot kuhasta maistuivat niin sille, joka ei pidä kalapuikoista, kuin sillekin, joka ei pidä kuhasta. Mystisiä ovat lasten mieltymykset. Parasta näissä paremmissa kalapuikoissa oli se, että ne maistuivat myös aikuisille. Maistuivat niin hyvin, että ruuan jälkeen oli otettava päiväunet. Tosin aamupäivän pitkällä hiihtolenkillä saattoi olla osuutta asiaan.


edit: lisätty linkki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti