torstai 8. syyskuuta 2016

Paistettua ankanrintaa ja tyrnillä raikastettua punaviinikastiketta

Ankanrinta on melko tavallinen pääruoka meidän lauantai-illallisella. Valmistus on helppoa, ja nopeaa, ja hinnaltaankin ankanrinta on huokeampi vaihtoehto kuin esimerkiksi naudan sisäfile, joka perinteisesti mielletään illallisruuaksi.  Ankanrintafileet ovat usein aika isoja. Alkuruuista ja pääruuan lisukkeista riippuen yhdestä rintafileestä saattaa riittää kahdellekin syöjälle.  Vaikka rintafileen valmistaminen on helppoa, ankka vaatii mielestäni lisukkeiltaan enemmän kuin sisäfilepihvi. Yhdistän ankkaan makeahkoja ja marjaisia makuja, ja sen vuoksi virittelin tällä kerralla punaviinikastikkeeseen marjaisuutta tyrnillä. Lisukkeeksi valitsin makean bataatin, josta valmistin ranskalaisia. Myös glaseerattu sipuli toi kokonaisuuteen makeaa paahteisuutta.








*

Paistettua ankanrintaa ja tyrnillä raikastettua punaviinikastiketta

2 annosta

ankan rintafile

kastike

nokare voita kasvisten kuullotteluun
sipuli
porkkana
sellerin varsi
2 laakerinlehteä
muutama mauste- ja mustapippuri
pieni kourallinen kuivattua lipstikkaa
suolaa
hunajaa

desin verran tyrnimehua
desin verran punaviiniä

nokare voita kastikkeen kiillottamiseen 

(maizenaa suurustamiseen)

Valmista ensin kastike. Laita nokare voita kattilaan. Kun rasva on sulanut ja riittävän kuumaa, lisää krouveiksi paloiksi pilkotut kasvikset kattilaan. Kuullottele muutamia minuutteja.

Lisää kattilaan hunaja, suola ja mausteet. Sekoita hyvin ja lisää nesteet. Anna kiehua parikymmentä minuuttia.

Siivilöi kasvikset ja mausteet pois kastikkeesta. Keitä jäljelle jäänyttä lientä voimakkaasti kasaan. Tarkista maku ja  halutessasi suurusta maizenalla. Kiillota kastike juuri ennen tarjoilua voilla.

Valmistele ankan rintafile leikkaamalla rasvapuolelle ristiviillot. Älä kuitenkaan leikkaa lihaan saakka. Laita ankka kylmälle pannulle rasvapuoli alaspäin. Kypsennä nelisen minuuttia ja käännä filee. Kypsennä vielä pari-kolmeminuuttia fileen koosta riippuen. Sopiva sisälämpötila roseeksi kypsennetylle ankalle 53-55 astetta. Jos file on kovin iso, loppukypsennyksen voi tehdä myös uunissa. Meidän keskikokoinen rintafile tuli aikalailla täydelliseksi pannulla edellä mainituilla paistoajoilla.

Anna lihan vetäytyä muutama minuutti ennen leikkaamista. Tarjoa ankan rintafile ja tyrnikastike esimerkiksi bataattiranskalaisten tai uunijuuresten kera pääruokana. 

*

Täydellisesti onnistuneelle ankka-annokselle eivät pimeässä (ja nälkäisenä) otetut kuvat tee oikeutta. On taas vaikea tottua syksyyn ja valon vähyyteen. Täytyy taas oikein palata miettimään, miten saisin otettua kelvollisia kuvia lauantai-illallisilta? 







Palan painikkeeksi ankalle suositellaan yleensä pinot noir -viinejä. Minä nostin pöytään pullon ranskalaista Jules Bernolin Beaujolais`ta, joka marjaisana, raikkaana ja kevyenä sopi ruokaan hyvin. Samaa viiniä käytin kastikkeessa. Kastikkeessa käytetyn tyrnimehun ohjeen löydät edellisestä tyrnibrulee postauksesta. Luonnollisesti voit käyttää tyrnimehua, jos marjoja ei ole saatavilla tai haluat hieman oikaista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti