keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Smoothie on pikainen välipala

Joulun jälkeinen arki ei onneksi alkanut rytinällä. Vuoden ensimmäisen viikon keskelle osui loppiainen. Ulkoilu pitkän kaavan mukaan ei tänään oikein onnistunut. Pakkanen on pyörinyt parinkymmenen asteen paremmalla puolella. Hyödynsin lämpömittarin miinuslukemat sulattamalla pakastimen. Muutenkin päivä on kulunut siivoillen joulua pois. Yksi ikuisuusprojekti saatiin myös päätökseen, kun lasten leikkiessä päiväkotia saimme  työhuoneen miljoonakaapin järjestykseen Miten voi yhteen kaappiin kertyä paljon roinaa , rompetta ja ihan silkkaa roskaa? Siinä touhutessa tuli nälkä. Nälkä oli apukokeillakin. Koska päivä oli jo pitkällä, piti välipalaksi keksiä jotain, joka ei olisi liian täyttävää ennen ruokaa, mutta josta saisi energiaa, että jaksaa odottaa ruokaa. Alkuvuoden terveellisemmän elämän teemaankin välipalan piti sopia.





*

Smoothie


1 banaani
2,5 dl rasvatonta luonnonjugurttia
2,5 dl sokeroimatonta mustikkakeittoa
1 rkl vehnäleseitä
1 rkl ruisleseitä

Mittaa ainekset korkeaan astiaan ja surauta sauvasekoittimella smoothieksi. Nauti välipalaksi tai vaikkapa iltapalaksi

*






Smoothie on mitä mainioin välipala. Se valmistuu tuossa tuokiossa. Lapsetkin osaavat sen valmistaa itselleen. Raaka-aineena voi käyttää mitä vaan kaapista sattuu löytymään.  Yksinkertaisimmillaan ihan muutamakin raaka-aine riittää. Melkein mitkä tahansa hedelmät, hieman jäiset marjat, tuoremehut, soseet, yrtit, vihannekset, leseet, siemenet, pähkinät jne sopivat smoothieen. Mielestäni banaanista tulee riittävästi makeutta, mutta jos käytät esimerkiksi happamampia marjoja smoothieta voi makeuttaa hunajalla tai sokerillakin. Ohjeita löytyy pilvin pimein kunkin mieltymyksiin ja ruokavalioihin sopivaksi. Oikeastaan vain mielikuvitus on rajana. Vaikka et omistaisia blenderiä, ei haittaa, smoothie onnistuu oikein hyvin sauvasekoittimellakin.

Päivän touhujen lisäksi kävimme smoothien jälkeen hieman ulkoilemassakin, sopivasti auringon laskiessa. Lyhyt kävelylenkki kotijärven jäällä, raikkaassa ilmassa, teki ruokahalulle ihmeitä. Jäällä oli jäljistä päätellen ollut kulkijaa, jos jonkin moista. Pakkasta oli uhmattu jäljistä päätellen kävellen, luistimilla, suksilla, polkupyörillä, ja niin edelleen. Jäällä näkyi myös jäniksen, ketun ja koirien jälkiä, totta kai.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti