keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Thai-tyylinen kanakeitto lämmittää

Olin jo ostanut raaka-aineita thai-tyyliseen kanakeittoon ja kävikin kuin elokuvissa. Kanakeittoa keiteltiin flunssaiselle lääkkeeksi. Olisi pitänyt koputtaa puuta. Tosin täytti se keitto terveidenkin perheenjäsenten vatsat. Kovin eksoottinen keitto ei nimestään huolimatta ole, mutta juuri sopivasti siinä oli sellaisia makuja ja raaka-aineita, että ei sitä olisi voinut suomalaiseksi nimetä edes hyvällä tahdolla. 



Thai-tyylinen kanakeitto



*
Thai-tyylinen kanakeitto

400 g marinoimatonta broilerin rintafileetä

ruokaöljyä
1 tl chilijauhetta
1 tl currya
2 tl punaista thai currytahnaa
2 tl sitruunaruohotahnaa
vähän hunajaa

1 sipuli
2 porkkanaa
1 punainen suippopaprika

1 rkl thaimaalaista kalakastiketta
1 rkl soijakastiketta
2 kaffirlimen lehtiä

7 dl vettä
1 pieni prk kookosmaitoa

2 levyä nuudeleita

lehtipersiljaa

Kuullottele chilijauhetta ja currya kattilan pohjalla, kunnes niistä alkaa irrota tuoksua. Lisää kattilaan pieneksi pilkottu sipuli ja porkkana. Kuullottele muutama minuutti. Lisää kattilaan pieneksi pilkotut rintafileet ja kuullottele pinnat kiinni. Lisää kattilaan maustetahnat, hunaja ja neste. Kiehauta soppa ja lisää vielä keittoon pilkottu paprika ja loput mausteet. Anna kiehua miedosti poreillen kymmenkunta minuuttia. Lisää lopuksi nuudelilevyt pieneksi pilkottuna. Tarkista nuudelin kypsymisaika. Se ei ole monta minuuttia. Kun nuudeli on kypsää, koristele keitto lehtipersiljalla ja tarjoile.
*



Thai-tyylinen kanakeitto




Aasialaishenkistä ruokaa kokkaillessa ainesosaluettelo kasvaa suureksi. Koska perheelle maistuu parhaiten suomalainen ruoka, en viitsi aina kaupasta edes ostaa kaikkia tahnoja ja mausteita, jotka ruokiin sopisivat tai kuuluisivat. Ne vain pääsevät vanhenemaan jääkaapissa ja tilaakin ne vievät pienestä keittiöstä paljon. Olen huomannut, että curry- ja sitruunaruohotahnalla, kaffirlimen lehdillä ja kalakastikkeella pärjää pitkälle. Maustetahnoja ja kastikkeita käyttäessä saa olla tarkkana myös suolan määrän kanssa. Tähänkään keittoon en lisännyt suolaa lainkaan, koska sitä oli jo kala- ja soijakastikkeessa ja currytahnassa. 

Aasialaista makumaailmaa saa ruokaan tuotua myös kookosmaidolla. Itselläni suhtaudun kookokseen aika negatiivisesti. Kookoshiutaleilla on mielestäni pilattu monta hyvää pullaa. Kookoshiutaleissa tosin taitaa olla enemmänkin kysymys niiden rakenteesta, mutta ei se makukaan ole mieleeni. Olen oppinut lisäämään lisään kookosmaitoa kastikkeisiin ja keittoihin, kun määrä on maltillinen, makukin on suuhun sopiva. Kookosmaidolla ja -kermalla lopputulos on kevyemmän oloinen kuin maitotuotteella. Toisinaan käytän myös kookosrasvaa. Erityisen hyvin kookosrasva sopii mielestäni perinteisten suomalaisten lättyjen paistamiseen.



Thai-tyylinen kanakeitto



Keiton kuvat on muuten räpsäisty vasta siinä vaiheessa, kun lämmittelin ylijäänyttä ruokaa itselleni lounaaksi. Lämmitettynäkin se toimi oikein hyvin, vaikka nuudelit olivat jo tietysti aivan lötköjä. Eikä kuvassa tietysti enää ole jälkeäkään kauniista tuoreen vihreästä lehtipersiljasta. Kuvasta vielä sen verran, että se on myös kuvattu uudella valovoimaisemmalla linssillä. Saas nähdä mihin 35 mm pystyy. Kovin paljoa en ole vielä ehtinyt testailemaan, enkä opettelemaan. Tarkennus ainakin tuntuu olevan hitaampi kuin kitissä ja valovoima todella jotain muuta kuin mihin olen tottunut. Harjoitella täytyy!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti