lauantai 19. syyskuuta 2015

Viikonloppukokki perinnekokkina: kaalipiirakkaa

Käyhän se näinkin. Tarkoituksena oli kyllä laittaa sinisimpukoita, mutta niitä ei ollutkaan saatavilla. Haettiin kaupungista, haettiin kotikylästä. Ei muuta kuin toisiin tunnelmiin. Kaali on parhaassa sesongissa ja ensi viikon arkiruokia varten olin napannut ison keräkaalin kaupasta. Isosta kaalista riittää moneen ruokaan, vaikka tekisi sellaista ruokaa, johon sitä kuluu enemmänkin. Kaalipiirakkaan kaalia saa uppoamaan reilusti. Lehtitaikinasta tehty kaalipiirakka on tietysti maukas ja mehevä, mutta halusin tehdä jotain hieman kevyempää. Pyöräytin taikinan hiivaleipäjauhoista.









*

Kaalipiirakka


täyte:

1 kg kaalia
sipuli
porkkana
2 varsisellerin vartta
öljyä paistamiseen
suolaa
mustapippuria
(tilkka vettä)
0,5 dl siirappia
0,5 dl vaahterasiirappia
2 tl meiramia
3 rkl valkoviinietikkaa

piirakkataikina:

5 dl maitoa
25 g hiivaa
1 tl suolaa
10-12 dl hiivaleipäjauhoja
100 g voita

kananmuna voiteluun

Aloita ensin täytteen valmistaminen. Kaalin pilkkominen ottaa oman aikansa. Pilko kasvikset  pieneksi. Mitä pienemmäksi, sitä parempi. Se on mielipiteeni. Laita isoon kasariin tai paistinpannuun öljytilkka. Hauduta siinä kasvikset siinä kypsäksi. Lisää pieni tilkka vettä, jos näyttää siltä, että kaalista ei irtoa nestettä. Lisää mausteet ja jäähdytä täyte.

Valmista taikina. Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää suola ja osa jauhoista. Vaivaa loput jauhot ja voi taikinaan käsin. Anna taikinan kohota rauhassa lämpimässä paikassa. 

Jaa taikina kahteen osaan. Toinen voi olla hieman pienempi. Kauli isompi taikina reilusti uunipannun kokoiseksi ja siirrä leivinpaperilla päällystetyn uunipannun päälle ja reunoille. Nosta täyte taikinan päälle, siten että reunoille jää pari senttiä tyhjää. Kauli sitten hieman pienempi taikina kanneksi piirakalle. Nosta alalevyn tyhjät reunat ylälevyn päälle ja painele tiiviiksi esimerkiksi haarukan avulla

Voitele piirakka kananmunalla ja pistele piirakkaan haarukalla reikiä.

Paista piirakkaa 225 asteisessa uunissa noin 25-30 minuuttia.

*
Piirakkataikina onnistui loistavasti. Siitä tuli pehmää ja silti helposti kaulittavaa. Esikoinen toimi apukokkina ja kaulitsi molemmat levyt. Mikään kovin nopea ruoka kaalipiirakka ei ole valmistaa. Aikaa ottaa niin kaalin pilkkominen, kypsentäminen, taikinan kohottelu kuin paistaminenkin. Mutta hyvää piirakasta tuli.
















Kaalipiirakka on mielestäni parhaimmillaan hieman jäähtyneenä, lämpimänä kuitenkin vielä. Meillä kaalipiirakka on nautittu jo kahdesti. Ensin saunan päälle iltateen kera ja tänään päiväkahvilla. Hieman kritiikkiä iltapalalla aiheutti se, että täytteessä ei ollut lainkaan lihaa. Ei tulisi tästä porukasta kasvissyöjiä, vaikka piirakka hyvin maistuikin. Seuraavaan kaalipiirakkaan lupasin laittaa vähän siankylkeä, pekonia tai ehkä jopa jauhelihaa. Piirakkaa on vielä sen verran jäljelle, että siitä ajattelin ottaa sitä maanantaina töihin lounaaksi. Työkavereille ei taaskaan jäänyt tarjottavaksi, vaikka tiedän, että siellä kahvipöydässä istuukin monta muuta kaalin ystävää minun lisäkseni.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti