torstai 15. tammikuuta 2015

Kylmä talvi - lämmin salaatti

Kyllä se vain on niin, että kylmässä talvisäässä lämpimät salaatit ja ylipäätään lämpimät kasvikset houkuttelevat enemmän kuin kylmät. Kunhan päästään pari kuukautta eteenpäin, mieli on muuttunut. Vannon. Jo huhtikuussa alkaa tehdä mieli kaikenlaista heleän vihreää, kylmää ja raikasta. Uunijuurekset ovat niin tavanomaisia, että jotain uutta piti kehitellä lisäkkeeksi tavanomaiselle uunilohelle, joka osoittautui kaikkea muuta kuin tavanomaiseksi.






Salaattisikuri kokeilun johdosta jääkaapissa keikkui salaattisikuri, jonka ympärille lähdin salaattia rakentamaan. Jääkaapissa keikkui myös Haricot-papuja, jotka pakkaukseen päin näyttivät ihan kurantilta tavaralta. Näinpä ei ollutkaan, kun avasin muovin, löysin kaikkea muuta kuin tuoreita papuja. Homeisia papuja ei nuukakaan kokki valmista ruuaksi. Roskis sai ruokaa. Onneksi pakastimesta löytyi hätävaraksi ostettuja papuja. Se on nimittäin niin, että kun jotain saa päähänsä, ajatuksesta on vaikea luopua.





*

Lämmin salaatti salaattisikurista


salaattisikuri
salottisipuli
porkkana
papuja (mieluusti tuoreita, mutta pakasteetkin käy)
seesaminsiemeniä
öljyä
appelsiinin mehua

Paahda seesaminsiemeniä kuivalla pannulla. Nosta paahdetut siemenet odottamaan.

Laita salaattisikuri muutamaksi minuutiksi kiehuvaan, suolalla maustettuun, veteen, ja sen jälkeen jäähdytä sikuri nopeasti jääkylmässä vedessä.  Puristele ylimääräinen vesi pois salaattisikurista ja irrottele lehdet yksitellen. Esikäsittele pavut. Jos käytät tuoreita ,keitä niitä muutamia minuutteja suolatussa vedessä. Jos papusi ovat pakastettuja, sulata pavut mikrossa tai keittämälä.

Pilko ja kuori sipuli ja porkkana. Lisää pannulle öljyä. Kuullota ensin sipulia ja lisää sitten pannulle porkkana. Lisää myös pienenmmäksi pilkotut esikäsitellyt salaattisikurin lehdet ja esikäsitellyt pavut. Kuullottele ja salaatti suolalla, pippurilla ja appelsiinin mehulla. Lisää lopuksi seessaminsiemenet. Tarjoile esimerkiksi uunilohen lisäkkeenä.
*


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti