tiistai 21. lokakuuta 2014

Lounasta kaksiossa - Tampereen 2 h + k

Lasten syysloman kunniaksi vietimme syksyisen päivän Tampereella. Lähikaupungissa on mukava viettää päivä silloin, toinen tällöin. Lasten kanssa kaupunkipäivälle on aina mietittynä jokin tekeminen tai kohde. Lapset ovat varsin avoimia.  Joskus käydään museossa tai elokuvissa, mutta aina ei tarvitse edes maksella sisäänpääsymaksuja tai pääsylippuja. Edullista ja ilmaistakin tekemistä löytyy! 

Tällä kertaa kohteeksi valikoitui kaupungin uusi hotelli. Uteliaisuuttamme kävimme katselemassa maisemia juuri avatun Tampereen Tornihotellin kattoterassilla. Kirkkaana päivänä hotellin 88 metristä, kerroksesta 25, näkyi melkein kotiin asti! Uusi ja vaikuttava nähtävyys ja näköalapaikka ihan kaupungin keskustassa. Lisäksemme uutta hotellia oli ihmettelemässä aikamoinen joukko ihmisiä, joten ravintoloiden testaaminen jätettiin suosiolla toiseen kertaan.




Nälän päätimme taltuttaa 2 h + k -ravintolassa. Ravintolassa oli lounasajan loppupuolella runsaasti vapaita pöytiä, ja saimme valita mieleisemme. Tunnelma punatiiliseinäisessä ravintolassa oli rento ja lämmin. Tarjoilija tuli pikaisesti tuomaan ruokalistat ja samalla saimme kaipaamaamme apua lasten ruokien suhteen. Ravintolalla ei ole lastenlistaa, mutta lapsiasiakkaiden saapuminen ei ollut ravintolalle ongelma. Päin vastoin tunsimme olevamme tervetulleita. 









Listalla olevia annoksia pystyy lapsille jakamaan ja kuulemma annoksesta riippuen ruokaa voidaan vähän fiksailla lapsiasiakkaille sopiviksi. Itse en olekaan mikään erillisten lasten ruokalistojen kannattaja. Hyvä, että lapset saavat syödä samalta listalta ja samaa ruokaa kuin aikuiset. Tytöille valinta oli yksimielinen ja hyvin selvä: fantaa ja pasta carbonaraa. Puolikkaanakin annoksena pastaa oli lautasen täydeltä. Kerrankin riittävästi tytöille, joilla on hyvä ruokahalu. Ylimääräinen piste sille, että annos oli tehty tagliatellestä, ei spagetista kuten usein näkee. Tagliatellen pyörittäminen haarukkaan on lapselle huomattavasti helpompaa kuin spagetin. Säilyivät paidatkin puhtaana. Toinen ylimääräinen piste siitä, että annoksen puolittamisesta ei peritty ylimääräistä hintaa.






Me aikuiset päädyimme syömään leipiä, jotka menun mukaan ovat maineikkaita. Maine lienee saavutettu leivän koosta. Annos oli nimittäin todella iso. Leivän lisäksi lautasella oli pieni coleslaw. Oikeastaan ajattelin, että olisko annos ollut mehukkaampi, jos leipien täyte olisi ollut vain toisen kolmion välissä. Leipä oli nimittäin mielestäni hieman kuiva, eikä täytteen makukaan ollut mikään tajunnanräjäyttävä. Hintansa leipä kyllä haukkui. 







Makuelämys kaksiossa ei ollut sitä luokkaa, että sen vuoksi menisin uudestaan kyseiseen ravintolaan. Ruoka oli ihan ok. Mukava tunnelma, miellyttävä ympäristö ja hyvä palvelu saavat viikonloppukokin antamaan ravintolalle vielä toisenkin mahdollisuuden, mutta silloin syön jotain muuta kuin leipää. Viimeisenä valttikorttina mainitsen hinnan. Neljän hengen perhe tuli ruokittua 50 €. Hintaluokaltaan ravintola oli  hyvä ja edullinen, mutta tunnelma ja palvelu saavat arvioksi erinomainen. Tälläiset paikat pesevät kaikenmaailman rossot, panchovillat ja martinat mennen tullen.

Koska loppu päivän ohjelma oli lasten toiveiden mukainen siihen kuului chillailua kaupungilla. Nuorten neitien toiveet on helppo täyttää. Tovi jos toinenkin vierähti Koskikeskusessa ja etenkin tarpeellisten tavaroiden kaupassa Tigerissa. Kotiin viemisinä oli kaikkea mitä Halloweeninä voi tarvita: sormia, hampaita, peruukeja, hämähäkkisormuksia ja hattuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti