sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Hellepäivä, laiska päivä

Hellepäivänä ei paljoa jaksa pyristellä. Koko perheen pyörälenkki maratoonareita kannustamaan on riittävä urheilusuoritus, kun lämpötila hipoo 30 astetta. Veneretki helteisellä järven selällä. Niin ja uinti. Kolme kertaa laiturilla yhden päivän aikana käy sekin urheilusta. Hellepäivää parhaimmillaan.

 Voit kuvitella, että lounaaksi suunniteltu kanakeitto jää keittämättä. Ei tee mieli lämmintä juustolla aateloitua keittoa. Lounaaksi tarkoitetut broilerin rintafileet jalostuvat hampurilaisiksi ja iltaruokakin venyy melkein yöhön, koska on niin kuuma. Mutta hyvää kannattaa odottaa... Harvoin voi Suomen toukokuussa nauttia illallista ulkona hellemekossa klo 22 aikoihin. Alla on kuvassa se, mitä silloin kymmenen korvilla nautittiin.



Toukokuun lopun grillimenu

*

lohichevice

*

kokonaisena grillattu naudan ulkofile, täytetyt herkkusienet ja grillattu kesäkurpitsa aiolilla

*

Juustolajitelma 
Vesterbottenista, Mouhijärven Vilhosta ja VSOP Goudasta 
viikunahillon kera

*


Laiska kokki iskee kaksi kärpästä yhdellä, tai ainakin melkein yhdellä iskulla. Valmistin aiolin jo lounasaikaan. Erotin osan aiolista ja maustoin sitä hieman currylla. A vot hyvää kanahampurilaisen kanssa. Isompi osa säästettiin iltaan. Iltaan mennessä aiolin valkosipulinmaku oli ehtinyt syventyä mukavasti.

*

Aioli


3 keltuaista
2,5 dl öljyä

sitruunamehua
dijonsinappia 
suolaa
2 murskattua valkosipulinkynttä 
vettä

Lisää keltuaisiin ohuena juoksevana nauhana öljyä ja sekoita voimakkaasti vaikkapa sähkövatkaimella. Varo, ettei juoksetu. Kun öljy ja valkuaiset on sekoitettu mausta majoneesi valkosipulilla ja mausteilla. Ohenna majoneesi mieleiseksi sitruunamehulla ja vedellä. Anna makuuntua ennen tarjoilua. Tarjoile lisäkkeenä vaikkapa lihalle tai kasviksille.

*

Laiskuus oli ehkä koko menun yhdistävä tekijä. Mikään ei ole helpompaa kuin maustaa ulkofile suolalla ja pippurilla ja paistaa pinnat kiinni kuumassa grillissä. Sen jälkeen lihaan työnnettiin lihamittari, grillin tehot väännettiin pienimmälle mahdolliselle ja laitettiin luukku kiinni. Liha annettiin kypsyä grillissä 52 asteiseksi. Ainakin tuollainen puolen kilon kimpale valmistui grillissä melko sutjakkaasti ihanan roseeksi.












Eniten yritystä tarvittiin ehkä täytettyjen herkkusienten kanssa. Poistin herkkusienistä kannat, täytin hatun voimakkaalla Koskenlaskijalle ja kietaisin kaksi pekonin siivua ristiin sienen ympärille. Täytetyt herkkusienet grillattuina eivät petä koskaan! Juustoa sienten sisään voi varioida sen hetkisten mieltymystensä mukaan. Olen kuitenkin huomannut, että sulatejuusto toimii tuorejuustoa paremmin. Kesäkurpitsojen esivalmistelu oli myös helppoa. Kurpitsasiivuiksi ja suolaa pintaan. Itkenyt kurpitsa niistettiin talouspaperilla ja siivuja näytettiin grillille siinä vaiheessa, kun liha oli jo otettu vetäytymään ja sienet olivat melkein kypsiä. Täytetyt sienet muuten ottavat oman aikansa grillissä.













Toivottavasti tämän viikonlopun helteiset kesäpäivät eivät olleet lajissaan ainoita tänä kesänä. Laiskottelu, laiturilla lepäily ja kesäruokien syöminen ulkona on sitä mitä mieli talven jälkeen kaipaa.




torstai 22. toukokuuta 2014

Raikas piimähyydykekakku

Kun ensin julkaisee postauksen loistavasti onnistuneesta risotosta, voi sen jälkeen julkaista postauksen vähän huonommin onnistuneesta piimähyydykekakusta. Tai no, ei tämäkään kokkaus täysi pilalle mennyt, mutta parempiakin onnistumisia on ollut. Alkuperäinen resepti julkaistiin jossakin K-kaupan julkaisussa. Olisiko se ollut Pirkka tai Ruokavuosi. Otin reseptinkin talteen, mutta kun meinasin ryhtyä toimeen, reseptiä ei löytynytkään mistään. Piimähyydykekakku on siis "omasta päästä", joka ol aivan piimähyytelöä tiiviin työrupeaman jäljiltä. Vaan syödyksi tuli tämäkin herkku. Se mitä perheeltä jäi, kelpasi työkavereille.






*

Piimähyydykekakku


200 g Digestivekeksiä
75 g voita

Täyte
6 liivatelehteä
1 dl sokeria
1 tl vanilijasokeria
4 dl piimää
2 dl kuohukermaa
sitruunamehua

Päälle
2 prk Piltin mangososetta

Aloita laittamalla liivatteet kylmään veteen likoon. Sen jälkeen valmista pohja yhdistämällä sulatettu voi hienonnettujen keksien sekaan. Pingota 24 cm irtopohjavuokaan leivinpaperi, ja painele muruseos sen päälle.

Vaahdota kerma, ja lisää vaahtoon sokerit ja piimä. Sekoitta varovasti. Kuumenna sitruunamehu ja lisää siihen liivatteet, joista on ylimääräinen vesi puristettu pois. Sekoita hyvin ja kaada täyte vuokaan.

Anna kakun hyytyä muutamia tunteja, mieluiten yön yli.  Lisää hyytyneen kakun päälle mangososetta ja tarjoile kahvin kanssa tai jälkkäriksi

*


Minä tein kakun salaa. En uskaltanut kertoa, että siinä on piimää. Perheestä vain 2/4 pitää piimästä. Paljastin toki syödessämme tämän salaisen ainesosan, joka ei muuten kakussa maistu. Jos kuulut siihen jengiin, joka ei keksi mihin piimänsä käyttäisi, kokeileppa tätä.

Kakku oli helppo ja nopea valmistaa. Lisäksi se oli myös näyttävän näköinen. Käden ulottuvilla ei ollut mitään koristeita, mutta tietysti kakusta olisi saanut vielä kauniimman, jos sitä olisi koristellut esimerkiksi karkeilla.

Ohje on nyt tallessa ja voinpa tehdä tätä toisenkin kerran. Raikas, mutta hapan kakku olisi kaivannut ehdottomasti enemmän sokeria. Seuraavalla kerralla laitan ainakin puolikaan, ehkä kokonaisenkin desin, enemmän sokeria. Sitruunanmakuakin olisi voinut olla enemmän. Seuraavalla kerralla taidan raastan vähän sitruunankuorta sekaan. 

Kakku sopii muuten väriensäkin puolesta hyvin kevääseen ja tähän alku kesään, jolloin voikukkakin näyttää vielä kauniilta.











keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Risotto, joka oli vaivansa väärtti

Kevyen ja vihreän ruuan kaipuu ei ole laantunut - onneksi, sillä sesonki on vasta aluillaan. Ulos vilkaistessa kyllä huomaa, että vesi ja lämpö ovat tehneet tehtävänsä. Siellä ei ole enää kevät, siellä on KESÄ!















Miettiessäni lauantai-illan ruokaa haeskelin parsarisoton ohjetta. Useammassakin blogissa törmäsin viime vuoden Masterchef -voittajan parsarisoton kokeiluihin. Niinpä minäkin päätin kokeilla Kiran parsarisottoa, jonka alkuperäinen ohje löytyy mm.hesarista. Alla oma mukaelmani.

*

Parsarisotto


Parsapyree:parsanippu

5 dl vettä

25 g voita



½ dl kermaa
sitruunamehua
suolaa

Parsarisotto:sipulia

oliiviöljyä

voinokare
2 dl risottoriisiä
1 dl valkoviiniä
noin 7 dl kasvislientä 
(keitinliemen loppu + kasvisliemi)
1½–2 dl parsapyreetä
hienonnettua minttua
1½ rkl raastettua sitruunankuorta
1 dl raastettua parmesaania

suolaa

mustapippuria


Päälle:

250 g keitettyä parsaa

Valmista ensin parsapyree. Kuori parsat, jos se on tarpeen ja poista puinen osa. Leikkaa parsat kahteen osaan. Keitä niitä vedessä ja voissa 3–4 minuuttia koon mukaan. Jäähdytä parsat jäävedessä. Säästä keitinliemi. Halkaise puolet parsapaloista pituussuunnassa ja jätä odottamaan. Niillä voit koristella valmiin risoton.

Kiehauta kerma ja ½ dl keitinlientä kattilassa, lisää loput parsat ja lämmitä. Soseuta parsat ja liemi sauvasekoittimella, mausta sitruunamehulla ja suolalla. Pyreestä tulee melko laihaa.

Aloita risoton valmistaminen. Valmista kasvislientä yhteensä noin 7 dl. Liemeen voit käyttää myös loput parsan keitinvedestä. Kuori ja hienonna sipuli. Makunsa puolesta salottisipuli olisi ehkä paras valinta. Minulta se oli loppu, joten käytin puolikkaan keltasipulin. Lämmitä syvä paistinpannu, lisää öljy ja nokare voita. Kuullota sipuli. Lisää riisi ja kuullota 2–3 minuuttia, kunnes riisin ulkokuori näyttää läpikuultavalta. Lisää valkoviini ja anna sen imeytyä riisiin. Lisää kuumaa lientä kauhallinen kerrallaan. Sekoita riisiä jatkuvasti. Lisää nestettä vasta kun riisi on imenyt edellisen kauhallisen.

Kun riisi on lähes al dente, lisää joukkoon parsapyree. Tässä vaiheessa risotto on vielä aika vetistä. Ota pannu liedeltä ja minttu, sitruunankuori, parmesaani, suola ja hyvin varovasti mustapippuria. Sekoita ja anna risoton levätä pari minuuttia.


Kun risotto on levähtänyt koristele annos parsannupuilla. Tarjoile alkuruokana tai pääruuan lisäkkeenä. Miksipä ei ihan pääruokanakin. 

*

Risotto on mielestäni melko vaivalloista laitettavaa, koska käytännössä joudut seisomaan lieden ääressä ja hämmentämään ruokaa koko ajan. Hyvilläkin esivalmisteluilla risoton kypsentämiseen kuluu vähintäänkin parikymmentä minuuttia. Tässä ylimääräisenä työvaiheena on vielä parsapyreen valmistaminen. Pyreen valmistaminen kuitenkin tiskistä huolimatta kannatti. Risoton rakenne oli samettisen pehmeä, väri mintun ja basilikan ansioista kauniin keväisen vihreä ja parsa aidosti maistui risotossa.

Risoton hankaluutta ainakin vierastarjottavana lisää haasteellinen aikataulutus. Risotto, kun pitää syödä lähes tulkoon heti, kun se on valmistunut. Sen takia se sopii mielestäni parhaiten, joka alkuruuaksi tai vaihtoehtoisesti pääruuaksi tai pääruuan lisäkkeeksi, jos alkuruokaa ei tarjoilla. Tämä ohje kesti sen, että ruoka saattoi vetäytyä alkudrinkin verran. Ja itseasiassa hetken levähdys oli risotolle tarpeen. Tarjoillessa se ei ollut liian nestemäistä, mutta ei myöskään ylikypsää puuroa eli ilmeisesti pyreen lisääminen risottoon on tärkeää tehdä juuri oikealla hetkellä.

Viikonloppukokki tarjoili risoton siipalleen grillatun kanan kera. Oma vatsa oli sen verran täynnä Ikeassa nautituista lounaslihapullista, että söin parsarisoton pääruokana. Annos miellytti molempia.







Yli jäänyt risotto pakattiin eväsrasioihin. Oman evääni lämmittelin mikrossa sunnuntailounaaksi ennakkoäänestyksen lomassa. Täytyy kyllä sanoa, että lämmittäminen ei tätä ruokaa parantanut. Parsa ei enää maistunut niin selvästi risotossa. Sen sijaan siitä löytyi voimakkaampi sitruunanmaku ja myös mustapippuri tuli läpi. Eväskateutta parsarisotto silti sai aikaan.

tiistai 13. toukokuuta 2014

Äiti toivoi kuhaa, parsaa ja hollandaisekastiketta


Talven jäljiltä keväisen ruuan kaipuu on suurta. Viimeistään pääsiäisen jälkeen alkaa tehdä mieli kevyttä ja keväistä. Taannoinen Prahan matka makkaroineen ja gulasseineen vain voimisti tätä tuntemusta. 

Äitienpäivän kunniaksi äiti päätti despoottimaisesti, että ruuaksi laitetaan kuhaa ja parsaa. Koska lapset eivät vielä selviä aivan yksin ruuanlaitosta ja puolisollekin sattui työvuoro, joutui äiti myös vähän osallistumaan ruuanlaittoon. Tai itse asiassa siinä kävi niin, että lapset vetivät lonkkaa koko ruuan laiton ajan. Äitikin teki vain hyvin vähän: kuorin parsat, valmistin hollandaisekastikkeen, vaahdotin kerman jälkkärille ja katoin pöydän. Puoliso teki suurimman työn valmistaessaan salaatin ja perunat, sekä grillaamalla kuhat ja parsan. Jälkiruuaksi nautittu Suolakinuski-brownies valmistettiin jo apukokkien synttäreillä ja se vain nostettiin vain pakkasesta sulamaan.

*

Parsaa ja hollandaisekastiketta


nippu tuoretta napakkaa parsaa

kastike:
1/2 dl vettä
1 rkl valkoviinietikkaa
4 kananmunankeltuaista
200 g voita
2 rkl sitruunan mehua
suolaa
rakunaa

Esikäsittele parsa poistamalla mahdollinen puumainen varsi ja kitkerä kuori. Parsa kypsyy nopeasti keittämällä tai grillaamalla, joten kannattaa tehdä kastike valmiiksi ennen parsan kypsennystä.

Yhdistä pienessä kattilassa tai metallikulhossa keltuaiset, vesi ja etikka. Laita kulho vesihauteeseen ja kypsennä seosta vispaten noin 5 minuuttia kunnes kastike paksuuntuu, eikä maistu enää kananmunalle.

Varo, ettei vesihaude oli liian kuuma. Silloin tuleekin munakokkelia, eikä kastiketta. Kun kastikepohja on emulgoitunut, nosta kulho pois hauteesta ja lisää sulatettu (ja kirkastettu) voi ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lisää sitruunamehu ja mausteet.

Pelkkä suolakin riittää, mutta tällä kerralla halusin parsan ja kalankin makua korostamaan käyttää vähän kuivattua rakunaa.

Tarjoile kypsennetty parsa ja hollandaise hetimmiten. Kumpikaan ei odottelusta parane.

* 













Hollandaisekastike on vähän ongelmallista pitää lämpimänä, jo liian kuuma astia voi saada aikaan sen, että rasva erottuu kastikkeesta. Oli hyvä veto laittaa mausteeksi vähän rakunaa, sekin on kevään maku! Harmi vain, että taas kerran meinasi käydä niin, että nälkäisenä lähes unohtaa kuvata valmiin ruuan ja annoksen. Siksi valmiista ruuasta julkaistaan tälläkin kertaa vain pieni kuva. Ruoka oli kyllä hyvää!



sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Keväistä sapuskaa - simpukoita siiderissä

Kun Prahan reissun jälkimainingeissa mietittiin viikonlopun ruokia, selvää oli, että lihaa ei laiteta. Sen verran raskasta ja rasvaista ruokaa tuli viime viikonvaihteessa nautittua, että sekä ruumis, että mieli kaipasivat jotain kevyempää. Kanaa ja kalaa siis.

Tuoreen kalan saaminen pikkukaupungin kaupoista ei ole mitenkään selvää, joten asiaa oli tehtävä kaupunkiin ja kauppahalliin. Hallista tuli aivan välittömästi mielleyhtymä simpukoihin. Sinisimpukoita oli saatava. Suunnitelma oli, että sinisimpukat nautitaan lauantai-iltana aikuisten alkupalana ja lasten iltapalana. Simpukat merimiehen tapaan ei tällä kertaa napannut, vaan päätin tehdä liemen siideristä.











*

Simpukoita siiderissä


1 kg sinisimpukoita
voita
2 salottisipulia
2 valkosipulin kynttä
varsiselleri
1/2 omenaa
1/2 punainen chili
cayannepippuria
ripaus sokeria
suolaa
2 dl kuivaa omenasiideriä
lehtipersiljaa

Tee valmiiksi liemi. Kuullota sipulit, omena ja varsiselleri voissa. Lisää siideri ja mausteet. Kun liemi kiehuu kunnolla lisää puhdistetut simpukat liemeen. Anna kypsyä kuumassa liemessä ja höyryssä 2 minuuttia, ravista ja jatka kypsentämistä vielä minuutti-pari. Lisää lehtipersilja ja tarjoile tuoreen leivän kanssa.

*

Reseptistä tuli ehdottoman käyttökelpoinen. Pari asiaa teen seuraavalla kerralla toisin: karamellisoin omenan. Karamellisointiin voisin käyttää ruokosokeria ja valitsen vielä maukkaamman siiderin. Nyt käytin siiderinä Nokian panimon Omenasiideriä, joka oli maultaan varsin hyvä, mutta simpukat ehkä kaipaisvat vielä jotain. Vielä eivät makunystyrät vaan kerro mitä. Ehkä kuivempaa ja happamampaa. Luulen, että karamellisoidut omenat, hapan omenasiideri, chilin ja cayannepippurin tulisuus toimisivat hyvin. Omenasiideriä tosin voin ostaa toisenkin kerran, siinä maistui aivan itsepuristettu omenatuoremehu!

Muuten simpukoiden osalta virsi on sama kuin aikaisemminkin. Pienin nirsoili ja söi vain pelkkää leipää ja 8-vuotias veteli hyvällä halulla ison kasan simpukaisia, vaikkakin vähän valitteli liemen tulisuutta. Aikuisten mielestä se ei ollut liian tulista, vaikka kyllä siitä mukava lämpö jäi suuhun ja huulille.

Onnistuneiden simpukoiden jälkeen nautittiinkin epäonnistunut pääruoka. Siitä ei paljon kannata kirjoittaa. Pääruualle valittu punaviini maistui "kesken käyneeltä", Hasselbackan perunat jäivät raaoiksi ja kanapekonirullien täyte kuohui uunivuokaan - onneksi vain uunivuokaan. Näin epäonnistuneen pääruuan kaavaan olisi sopinut aivan hyvin sekin, että juustotäyte olisi löytynyt uuninpohjalta. Jälkiruokakaan ei onnistunut yhtään sen paremmin. Se oli nimittäin unohtunut kokonaan!

Kevät on muuten ottanut aimoharppauksia eteenpäin. Sateen jäljiltä luonto on virkistynyt. Luumupuu on aivan viittä vaille kukassa ja rantapoluilla rentukka loistaa upeana. Luulen, että parin lämpimän ja aurinkoisen päivän jälkeen voidaan puhua jo loppukeväästä.











lauantai 10. toukokuuta 2014

Kropsua kaffetnisuna

Jääkaapissa keikkui maitopurkki, jonka parasta ennen päiväys on mennyt jo muutamia päiviä sitten. Mikäs sen parempaa lauantain päiväkahville kuin pannari. Tai meillähän tietysti syödään kropsua, joka valmistetahan suvun vanhalla reseptillä. 

Resepti kuuluu suurin piirtein näin: munia, sokeria, suolaa, maitoa ja vehenäjauhoja. Vatkatahan vispilällä sekaasin. Kätehensä tuntoo, ku taikina on oikianlaasta. Paistetahan uunis sopivalla lämmöllä sopiva aika. Näinkin tarkan reseptin salaisuus on siinä, että joka kerta kropsusta tulee vähän erilaista. 

Kropsun suurin ero pannariin on se, että se on ohut ja rapsakka. Se kohoilee uunissa aika lailla. Kropsuhun tarvittavat aineet löytyvät kotoa aina. Kropsu tai pannari, miten sen nyt sitten haluaakin sanoa, on helppo ja nopea valmistaa verrattuna esimerkiksi lättyihin. Kropsu maistuu lapsille ja aikuisille. Kropsu on erinomainen välipala, iltapala tai kaffetnisu. Sen voi syödä pelkiltään tai hillon kera, eikä kermavaahtokaan hullunpi lisuke sille ole. 





Jos taikinasta jättää sokerin pois, täytteeksi voi valita jotain suolaista. Paitsi, että silloin ei syödä enää kropsua. Pohojanmaalla ei koskaan syödä kropsua suolaisilla täytteillä. Tuhdimpi kropsu on sitten perunakropsu, jossa taikinassa käytetään kypsää perunaa. Osa jauhoista on perunakropsussa ohrajauhoja. Perunakropsu muistuttaa maultaan imellettyä perunalaatikkoa. Suolaista ruokaa sekään ei ole, paitsi että sitä voidaan tarjota sianlihan kanssa. Tosin itse en ole tottunut sitä sillä tavoin syömään.


*

Kropsu


3 munaa
7 dl maitoa
3 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
1 tl suolaa

päälle

voinokareita

Sekoitetaan aineet sekaisin. Parempi tulee, jos antaa taikinan turvota vähän aikaa, mutta jos syöjät tai kokki ovat kärsimättömiä ei tämä ole välttämätöntä. Taikina paistetaan uunipannulla 225 asteisessa uunissa, kunnes kropsu on kauniin väristä ja kypsää. Laiska kokki (minä!) vuoraa uunipellin leivinpaperilla, mutta parempaa tulisi, jos pannun vain voitelisi.

*

Ohje on noin ohje, eikä resepti tosiaankaan ole kovin tarkka muutoinkaan. Kropusuun voi käyttää niin monta munaa tai niin paljon maitoa, kun kaapista sattuu löytymään. Myös taikinan makeutta voi itse säädellä. Mielestäni vähemmän makea on parempaa, ja silloin valmis tuote on rapeampaa.  Makuun vaikuttaa myös se miten kropsun paistaa. Laiska kokki (minä!) vuoraa uunipellin leivinpaperilla, ettei tarvitse tiskata. Parempaa tulisi, jos uunipannun voitelisi voilla.

Vanha sanonta kuuluu "Kurikasta kotoosin ja kropsua eväänä", ei jäänyt näiltäkään päiväkahveilta kropsua jääkaappiin naposteltavaksi saati eväksi. Jos kropsua saattuu jäämään, se maistuu aivan yhtä hyvältä kylmänäkin.


keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Gulassia ja makkaraa Prahassa










Ei ollut aika kullannut muistoja. Praha on minun kaupunkini. Olen käynyt Prahassa kerran aikaisemmin, lähes 10 vuotta sitten. Ennen lähtöä mietiskelin, että miltähän kaupunki mahtaa nyt tuntua. Silloin kymmenisen vuotta sitten pidin valtavasti. Epäilin, että matkakokemus oli romantisoitunut mielessäni, olihan matka meidän ensimmäinen yhteinen ulkomaan matkamme. Kaupunki ei kuitenkaan ollut menettänyt loistoaan, vaan se oli aivan yhtä ihana kuin ensimmäiselläkin kerralla. Seuraa pitkä matkakertomus, jossa kyllä vähän kerrotaan vähän ruuastakin:

Matkaseurue on vajaassa 10 vuodessa kasvanut. Lapset olivat mukana matkassa. Praha on helppo kohde liikkua lasten kanssa. Matka sinne on lyhyt. Kaupunki itsessään on tiivis ja helppo ottaa haltuun. Julkinen liikenne toimii loistavasti. Nähtävää riittää, joka mutkan takana. Matka osoitti, että apukokit olivat täysverisiä kaupunkilomailijoita!

Lähdimme matkaan perjantaina aamulennolla. Prahaan pääsee Helsingistä suoraan monilla lentoyhtiöillä, suosimme tällä kertaa sinivalkoisia siipiä. Aikataulut sopivat meille hyvin. Prahan lähes helteisessä keskustassa olimme jo ennen puoltapäivää. Lentokentältä pääsee helposti julkisilla keskustaan. Meidän reittimme kulki ensin bussilla 119 Dejvickàn metroasemalle ja siitä Mustekin metroasemalle, josta meillä olikin lyhyt kävelymatka hotellille. Julkisilla liikkuminen on Prahassa edullista. Aikuisille ostettiin kolmen päivän liput á 320 CZK ja lisäksi maanantaina yhdet kertaliput, että pääsimme lentokentälle. Lapset matkustivat maksavan aikuisen seurassa ilmaiseksi. Rahaa liikkumiseen kului yhteensä noin 700 CZK eli noin 15 €.

Olimme kuluttaneet paljon aikaa hotellin valintaan. Se onnistui (taas) loistavasti. Mielestäni kaupunkilomalla on tärkeää hotellin keskeinen sijainti. Lyhyellä lomalla ei kannata kuluttaa aikaa ja vaivaa hotellilta keskustaan siirtymisiin. Meillä oli ideana, että hotellin sijainti pitäisi olla sellainen, että siellä pystyy helposti piipahtamaan kesken päivääkin. Lisäksi kriteerinä oli, että hotellista olisi saatava aamiaista. Kohtuuhintaisen perhehuoneen löytäminen keskustahotellista ei ollutkaan kovin helppoa. Hotelliksemme valikoitui Betlem club Vanhastakaupunkista. 














Hotelli sijaitsee Prahan Vanhassakaupungissa Betlehemin kappelia vastapäätä pienen aukion laidalla. Kaarlensilta, Astronominen kello ja Vaclavin aukio olivat kävelymatkan päässä. Muutaman korttelin päästä pääsi hyppäämään ratikalle, eikä Mustekin metroasemallekaan ollut kuin korkeintaan 10 minuutin kävelymatka. Perhehuone oli hissillisen hotellin kolmannessa kerroksessa. Perhehuone koostui eteisaulasta, kahdesta huoneesta ja kylpyhuoneesta. Apukokkien riemuksi huoneessa oli kylpyamme. Tavanomaisista hotellihuoneen riemuista sängyllä pomppimista eivät lapset pystyneet iloitsemaan, sillä katto oli pomppimiseen liian matalalla. Huone oli nimittäin viehättävä kattohuoneisto, jossa oli vinokatto.

Hotelli täytti kriteerimme hyvin. Miinuksena täytyy kuitenkin mainita todella kehno äänieristys. Nimenomaan ulkoa kantautui paljon ääniä, joita viikonlopun iltoina riitti, vaikka kylmän sään vuoksi ihmisiä ei ollut kovin paljoa liikkeellä. Voin vain kuvitella mikä meteli huoneeseen kantautuu terasseilta lämpimänä kesäiltana. Kehnon äänieristyksen vuoksi en ehkä lähtisi hotellia suosittelemaan. Vähän kehujakin täytyy kyllä antaa. Aamiainen kuului ehdottomasti hotellin vahvuuksiin, vaikka etukäteen en siltä paljoa odottanutkaan. Olimme hotellissa kolme yötä, ja joka aamu aamupala oli hieman erilainen. Aamiaisella oli tarjolla leikkeleitä, (ihania) juustoja, leipää, croissanteja, jugurttia, hedelmiä ja mitä nyt aamiaisella tarjoillaankaan. Joka aamu tarjolla oli myös jotain lämmintä esimerkiksi munia ja pekonia, munakokkelia, nakkeja jne. Apukokeista pienempi tosin taisi täyttää mahansa jokaisena aamuna vaalealla leivällä ja vedellä. Me muut osasimme nauttia aamiaisestamme eri tavalla. Aamiainen huipentui "jälkkäriksi" nautittuun Nutella-leipään tai täytettyyn lettuun. Sellaiseen herkkuun, jota vain lomalla nautitaan.

Heti hotelliin kirjauduttuamme kiirehdimme lounaalle varsinaiseen turistirysään U fleku -nimiseen ravintolaan. Lounasaikaan meno oli varsin maltillista ja rauhallista. Vaikka oluttupa oli täynnä väkeä, me nälkäiset matkaajat saimme annoksemme nopeasti. Aikuisille tilattiin makkara-annos. Palan painikkeena nautittiin olutta - totta kai. Aivan tilaamatta pöytään tuotiin Beherovkaa. Siitä tosin olisi voinut kieltäytyäkin, mutta maassa maan tavalla.












Suhtautuminen lapsiin tsekkiläisissä ravintoloissa on mutkatonta. Oluttuvassa lapsille tilattiin listalta voissa paistettua kananrintaa, perunoita ja kasviksia. Annos laitettiin valmiiksi keittiössä puoliksi. Ilman lisämaksua tietenkin. Tällaista palvelua haluaisin lapsille suomalaisessakin ravintolassa. Lapset syövät mielellään oikeaa ruokaa, samaa kuin aikuiset. Paljon mieluummin tarjoan heille kanankoipea tai rintapalan kuin kananugetteja. Eihän meillä syödä niitä kotonakaan. Useissa ravintoloissa tarjoilijat suosittelivat lapsille sopivia annoksia. Ne puolitettiin valmiiksi keittiössä tai sitten pöytään tuotiin kaksi tyhjää lautasta ja annos, jolloin annos saatiin jaettua pöydässä. Koska ravintolassa syöminen oli edullista, välillä etenkin isommalle apukokille tilattiin annos aivan aikuisten listalta, vaikka tiedossa oli, ettei lapsi välttämättä jaksa syödä kaikkea.

Jo perjantaina ehdimme tutustua nähtävyyksiinkin, vaikka iltapäivällä iski raju ukkoskuuro. Rajuimman sateen aikana pidimme sadetta hotellihuoneessa ja keräilimme voimia tulevaan. Sateesta ja ukkosesta oli se hyöty, että ihmisiä ei ollut paljoa liikkeellä. Heti sateen tauottua lähdimme katsomaan astronomista kelloa ja pääsimmekin hyvin lähelle kelloa seuraamaan näytelmää, joka nykyihmisestä tuntuu melko laimealta. Keskiaikaiselle ihmiselle sen merkitys on varmasti ollut eri.












Perjantain illallinen nautittiin aivan hotellin vieressä Klub architektu ravintolassa. Alkuruokina maistellut perunakeitto ja päivänkeitto, joka oli kirkaslieminen keitto vihanneksilla, olivat erinomaisia. Ne taisivat maistua seurueemme jokaiselle jäsenelle. Pääruokina nautitut gulassi ja paisti olivat niin ikään erinomaisia. Aikainen herätys aamulla kotona ja matkustus väsyttivät niin, että jälkiruokakin jäi välistä ja oli päästävä hotelliin nukkumaan. Ravintolassa oli vähän sähläystä ruokien kanssa. Keitot tulivat väärinpäin ja ruokaa tuli pöytään sitä mukaa kuin se valmistui. Pienin, nälkäisin ja väsynein sai odottaa pastaansa pisimpään. Maukasta ruoka kuitenkin oli ja ravintola oli tunnelmallinen. Suosiosta kertonee se, että kun lähdimme hotellille kahdeksan aikoihin, varsin aikaisin siis, ovella oli pitkä jono.







Lauantai-aamu valkeni harmaana ja kylmänä. Ukkosen jäljiltä ilma oli jäähtynyt rajusti. Hyvä, jos 5 astetta oli lämmintä. Reippaina lähdimme kuitenkin suunnitelman mukaisesti eläintarhaan retkelle. Matka eläintarhaan metrolla ja aivan ääriään myöten täyteen ahdetussa bussissa kesti tunnin, mutta etenkin täysi bussi taisi olla lapsille elämys. Eläintarhan ravintoloiden ryöstöhinnoista varoiteltiin matkaoppaissa, ja siksi repussa olikin eväänä suklaata, sipsejä ja vettä. Itse eläintarhan sisäänpääsyä en pidä arvokkaana, vaikkakin 600 CZK (noin 21 €) lippu oli arvokkain satsaus pääsylippuihin matkan aikana. Valtavasta eläintarhasta jaksoi tutustua vain pieneen osaan. Näimme kuitenkin paljon lintuja, matelijoita ja kissaeläimiä. Matkalla eläintarhasta kaupunkiin pistäydyimme nauttimassa myöhäiseksi lounaaksi pastat ja pitsat kukin valintansa mukaan.

Lounaalta suuntasimme Prahan linnan alueelle ja siitä edelleen Strahovin luostarin alueelle. Linnan alueen vain kävelimme läpi, mutta luostarissa viivähdimme tovin pidempään. Luostari ympäristöineen onkin lempipaikkojani kaupungissa. Vaikka se on aivan linnan vieressä, turistimassoja ei siellä liiku aivan samaan tapaan kuin linnassa tai Pyhän Vituksen katedraalissa. Luostarin kirjastot, sekä teologinen ja filosofinen sali, ovat vaikuttavaa katseltavaa. Korkeat salit ovat täynnä kirjoja ja katossa on kauniit maalaukset. Kuvat luostarinmäeltä ovat niitä 10 vuoden takaisia. Tällä reissulla museomummot olivat haukkoina vahtimassa, ettei kuvia räpsitä, ellei ole maksanut extraa. Emme maksaneet, vaikka kysymys ei ollut kuin 50 CZK lisämaksusta eli vajaasta kahdesta eurosta. Liput luostarin kirjastoon maksoivat meidän seurueelta 210 CZK, vain apukokeista pienempi pääsi ilmaiseksi.















Luostarin jälkeen pienimmällä apukokilla oli lähellä loppuun palaminen ja vähän isommalla paleltuminen, joten päätimme pitää fantan ja oluen mittaisen tauon luostarin lähellä ravintolassa . Ravintolassa oli ilmainen wi-fi, josta otettiin ilo irti. Tytöt katselivat puhelimesta vähän aikaa Barbien salaisuutta.





Tauosta voimaantuneina lähdimme kävelemään alamäkeen kohti Pientä puolta. Matkalla ihailimme mahtavia maisemia yli Prahan punaisten kattojen. Totesimme päivän olleen sen verran raskas, että päätimme käydä Pienellä puolella päivällisellä ja suunnata sitten hotellille nukkumaan. Ravintola U certa on muodostunut puolisoni Tsekin matkojen kantaravintolaksi, ja sinne päätimme mennä nytkin. U certassa on erittäin ystävällinen palvelu. Me tytöt söimme jälleen gulassia. Tsekkiläinen gulassi muistuttaa mielestäni ihan kotoista palapaistia, ja se maistui lapsillekin tosi hyvin. En tiedä onko niin, että nälkä on loistava ruuan maustaja, mutta minustakin tämän kapakan gulassi oli parasta reissulla maistamaani gulassia. 








Oli viisas teko vetäytyä ajoissa hotellille ja nukkumaan. Sunnuntai-aamuna kaikki olivat hyvin nukutun yön jäljiltä kuin uusia ihmisiä. Aamupalan jälkeen suuntana oli Petrinin kukkula, jonne matkasimme taas ratikalla numero 22. Ujezdin pysäkillä kulkuneuvo vaihtui ratikasta funikulaariin. Kukkulan päällä on monenlaista nähtävää aina observatoriosta pienois-Eiffeliin. Me keskityimme ihastelemaan ruusutarhaa, jossa ruusut olivat vasta nupuillaan, mutta kukkaloistoakin löytyi. Petrinin päällä huomasimme istuvamme varsin kotoisasti leikkipuiston laidalla. Eiffel-tornin pienoismalliin tutustuimme vain ulkopuolelta. Onpahan sitten hyvä syy viedä tytöt katsomaan ihan oikeaa Eiffel-tornia.























Petriniltä otimme suunnaksi jälleen Strahovin luostarin. Houkuttimena toimi paussi. Rauhaisan puistometsän läpi kulkee polku, joka tähän suuntaan edeten on alamäkeä. Alkukesän vehreys oli kaunista! Strahovilla valitsimme tällä kertaa toisen panimon, jossa pidimme olut ja jätskitauon. Tarkempaa analyysia tsekkioluista pitäisi pyytää puolisoltani. Pidän kyllä itsekin oluen mausta, mutta sitä tulee harvoin Suomessa juotua, ja ehkä sen vuoksi en osaa makuasioita paljon analysoidakaan. Tuossa ravintolan lämpimällä aurinkoisella terassilla istuessamme tuntui ehkä eniten lomalta koko aikana. Tunnelma oli puolen päivän paikkeilla vielä rauhaisa, joita luostarin kirkon kellojen kumina vain entisestään korosti.















Luostarin rauhasta lähdimme jälleen kohti linnan aluetta. Sattumalta osuimme paikalle juuri vahdin vaihdon aikaan. Väkeä oli kerääntynyt niin paljon paikalle, että ainakaan lapset eivät nähneet juuri mitään. Lounas nautittiin takkatulen loisteessa U sedmi Svábu -nimisessä ravintolassa. Seurueen ruoka-annokset vaihtelivat makkarasta valkosipulikeittoon. 

Iltapäivän strategiaksi sovittiin kävelykierros juutalaiskortteleiden ja Vaclavin aukion kautta hotellille lepäämään. Matkalla ihmeteltiin katutaiteilijoita ja kaikenmaailman krääsäkauppoja. Iltapäivällä hotellilla vietetyn siestan jälkeen lähdimme vielä käymään Astronomisella kellolla ja Kaarlensillalla päätyen päivällisellä aivan hotellin nurkalle ravintolaan . Arvaattekin varmaan, että ruokana oli gulassia. Tällä kertaa gulassi nautittiin leivästä. Iso ja maistuva annos, jonka 8-vuotias melkein jaksoi syödä kokonaan. Minä autoin vähän. Leipä ei meille oikein maistunut. Ensinnäkin siksi, että emme jaksaneet ja toisekseen siksi, koska siinä oli paljon kuminaa. Oikein kukaan meistä ei taida kuminasta pitää.  Isänsä auttoi 5-vuotiasta, jolle yritettiin tilata puolikas annos kanaa ja perunoita, mutta joka saikin aivan kokonaisen. Lapsen ilme oli hivenen epäuskoinen, kun hänen eteensä lätkäistiin annos, jossa oli puolitoista kanan rintafilettä ja julmettu määrä perunaa.







Viimeinen päivä eli maanantai hengailtiin Vaclavin aukiolla. Aukio käveltiin päästä päähän, ja näkymiä kiivettiin ihastelemaan remontissa olevan Kansallismuseon rappusilta. Matkaväsymys painoi silminnähden apukokkeja, joten sen kummempaa ohjelmaa ei päivälle laadittu. Lapset ruokittiin Burger Kingissä ja me aikuiset söimme tsekkiläistä makkaraa, jossakin Vanhankaupungin lukuisista kuppiloista. Ennen lentokentälle ja iltalennolle lähtöä kävimme vielä hyvästelemässä Vanhankaupungin aukiolla hyvästelemässä Astronomisen kellon sekä Kaarlensillalla. Sillan keskivaiheella eräässä patsaassa on koira, jonka koskettaminen takaa sen, että tulee joskus vielä palaamaan Prahaan. Pikkutytötkin koskettivat patsasta sen verran monta kertaa, että ihme on, jos eivät vielä jossakin vaiheessa elämäänsä päädy turisteiksi Prahaan.















Kotiin on aina kiva palata! Reissu meni niin mainiosti, että seuraavaa voi jo alkaa suunnittelemana. Hyvin pärjää lasten kanssa kaupunkilomallakin. Ajan viettäminen ei juuri eronnut siitä, mitä aikuisten kesken olisimme tehneet. Luultavasti olisimme käyneet aivan samat nähtävyydet läpi päivien aikana. Ero on ehkä ilta-aika. Luulen, että kahdestaan olismme käyneet hotellilla huilaamassa ja illallistaneet vähän myöhemmin.

Kotona on sekin hyvä puoli, että pääsee itse kokkaamaan. Tsekkiläinen keittiö ei välttämättä ole mikään kulinarismin huipentuma, mutta maukasta ruokaa saimme matkalla nauttia. Nyt tuntuu siltä, että tulevan viikonlopun menu on melkolailla kala tai kasvispainotteinen, tai katsotaan nyt.