sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Laskeutuminen laskiaiseen alkakoon!

Tänään päiväkävelyllä mietimme, että sää ei vaikuta vähääkään helmikuiselta. Näyttää, tuntuu ja tuoksuu maaliskuun lopulta tai huhtikuun alulta. 

To do -listani lyhentyy vauhdilla. Päätin kokeilla blinejä alkuruuaksi. Onhan se vuosi sitten hankittu tattarijauhopaketti avattu, ja parasta ennen päiväyskin lähentyy uhkaavaa vauhtia. Sitä paitsi blinit kuuluvat venäläiseen laskiaisperinteeseen, ja nyt kun laskiaiseen on aikaa enää muutama viikko, on syytä aloittaa laskiaisherkkujen valmistus ja nautiskelu, että ehtii kokeilla kaikkia.






Blinitaikinan laitoin alulle heti aamusta. Taikinan alku oli ensin joitakin tunteja keittiön pöydällä ja sitten nostin sen jääkaappiin odottelemaan iltaa. 




Keltuainen, kermaviili, suola ja valkuaisvaahto lisättiin
kohonneeseen taikinaan juuri ennen paistamista



Koska meitä blinin syöjiä oli tällä kerralla vain kaksi, tein valion ohjeen puolikkaana. Blinit päätin tarjota aivan perinteisin lisäkkein. Tarjolla oli punasipulia, mätiä, suolakurkkuja ja hunajaa. En omista blinipannua, mutta blinit onnistuivat kyllä vallan mainiosti häälahjaksi saadulla lättypannullakin.











Kyllä tuli hyviä blinejä! Annos vain oli sen verran iso, että syötävää jäi vielä seuraavallekin päivälle. Blinejä syödessä tuli mieleen, että ehkä näitä kannattaisi syödä yhdessä ystävien kanssa. Voisi viettää blinijuhlat samaan tapaan kuin rapujuhlat.






Juomana meillä oli Cono Surin kuohuviini, joka olikin nappivalinta. Vieläköhän ehtii tänä kevättalvena paistaa blinejä. No, jollei ehdi, niin ensi vuonna sitten.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti