lauantai 19. maaliskuuta 2016

Tonnikalawrapit - E niin kuin eväs

Kevättalven hankikannot ovat mahtavaa retkeilyaikaa. Perheessä on havaittavissa pientä kevään ja kesän kaipuuta, ja ehkäpä siksi eväsretkikin suunnattiin venelaiturin tuntumaan. Alueella on myös kaupungin virkistysalue, jossa on tarjolla useampikin nuotiopaikka. Tällä kerralla emme ryhtyneet virittelemään nuotiota, sillä aikaa oli rajallisesti. Lapsilla oli tiedossa Risto Räppääjä -elokuva kavereiden kanssa. Ohjelmassa oli vain pieni kävelylenkki jäällä ja sen jälkeen termoskahvit nuotiopaikalla. Lasten mielestä retken kohteella ei niinkään ole väliä tärkeintä on eväät. Hyvillä eväillä korvaa ainakin välipalan, vähän paremmilla jopa lounaan.





*

Tonnikalawrapit


1 pkt (8kpl) tortillalettuja

200 g kylmäsavulohi tuorejuustoa
150 g creame fraichea
1 prk tonnikalaa öljyssä
1/2 vihreä paprika
pieni sipuli
mustapippuria myllystä
(suolaa)

salaatin lehtiä

Pilko paprika ja sipuli pieneksi. Valuta tonnikalasta öljy pois. Valmista täyte sekoittamalla aineet keskenään. Levitä tortillaletut pöydälle ja jaa täyte tasan tortillalettujen päälle. Laita väliiin myös salaattia. Minulla sattui tällä kerralla olla kaapissa Cosmopolitan-salaattia. Kääri tortilla rullalle.

Wrapit on hyvä valmistaa etukäteen mikäli mahdollista, sillä ne maistuvat vielä paremmilta, jos ehtivät levähtää ja makuuntua ennen syömistä jonkin aikaa.

*








Minulle retken kohokohdaksi muodostui mukava kohtaaminen jäällä. Talvikalastaja oli kokemassa madekoukkujaan. En ole aikaisemmin moista pyydystä nähnytkään, ja nyt pääsimme oikein aitiopaikalta seuraamaan koukulla kalastamista. Kala on kuulemma tänä talvena syönyt huonosti, tai sitten se oli kalastajan puhetta, sillä yhdessä koukussa oli saalistakin, ihan hyvän kokoinen matikka. Madetta ei voi kyllä hyvällä tahdollakaan sanoa kauniiksi kalaksi, mutta maukasta mateesta valmistettua keittoa olen syönyt. 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti