lauantai 6. helmikuuta 2016

Terveellistä naposteltavaa - paahdetut kikherneet

Meillä pidettiin sairastupaa eilen perjantaina. Apukokeista pienempi sairasti taudeista inhottavinta. Vatsatautipotilasta ei haittaa, vaikka jääkaappi huutaa tyhjyyttään, kunhan vaan on juomaa tarjolla. Viimeksi kun elokuussa pidettiin sairauslomapäivää jääkaapissa keikkui yksi kikhernepurkki. Nyt oli sama tilanne kuin elokuussa; jääkaapissa ei ketsuppipurkin ja hernepurkin lisäksi ollut muuta kuin valo. Silloin elokuussa maistelin kikherneitä ehkä ensimmäisen kerran, joten eilen maistelin niitä toisen kerran. Yhdestä hernepurkista on paljon iloa, sen huomasin. 





*

Paahdetut kikherneet


1 prk Pirkka kikherneitä

2 rkl oliiviöljyä
1 rkl soijaa
1 rkl sitruunamehua
2 tl sokeria
1 tl samba oelek-tahnaa

Valuta herneet lävikössä. Huuhtele ja kuivaa herneet. Halutessasi nipistele herneistä kuoret pois. 

Sekoita öljy ja mausteet keskenään pienessä kulhossa. Lisää kulhoon herneet ja pyörittele niitä öljy-mausteseoksessa.

Laita herneet leivinpaperin päälle uunipellille ja paahda niitä 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

Paahdetut mausteiset kikherneet ovat loistavaa naposteltavaa sellaisenaan. Herneitä voi lisätä myös salaattiin tai keittoihin. Herneet maistuvat sekä lämpiminä, että kylminä.

*






Kummasti ovat herneet kadonneet tuosta pöydän kulmalta. Itse maistelin herneitä paitsi sellaisenaan myös yksinkertaisessa salaatissa, jonka kokosin itselleni lounaaksi jääsalaatista, paahdetuista herneistä ja tähteeksi jääneestä porkkanaraasteesta. Lapset eivät herneistä perustaneet. Maistoivat sentään.







Valutin säilöttyjen kikherneiden liemen talteen, ja tein liemestä vegaanista marenkia. Marenki  kiinnostaa kovasti lapsiakin. (Eivät vielä tiedä, että se on tehty herneiden säilöntäliemestä). Mutta tämä tarina on toisen postauksen arvoinen. Tarkoitus on tänään maistella marenkeja osana jälkiruokaa. Kerron sitten myöhemmin miten kävi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti