keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Kanaa cashew-pähkinöillä kaukokaipuuta helpottamaan

Viime talvena odottelimme tähän aikaan talvesta kuumeisesti Thaimaan matkaa. Tänä vuonna ei ole matkaa lämpöön tiedossa, joten on tyydyttävä makumuistoihin. Thai-ruoka ei kuulu vahvuuksiini, mutta muutaman kerran olen koittanut hakea ruokiin thaimaalaisia makuja. Raaka-aineita, lähinnä erilaisia mausteita, tahnoja ja kastikkeita, on kotikaupungissakin ihan hyvin saatavilla. Mielestäni olen onnistunut thai-makujen tavoittelussa ihan hyvin. Lauantai-iltana virittelin yhtä lempiruoistani kanaa cashew-pähkinöillä.








*

Kanaa cashew-pähkinöillä


1 pkt marinoimattomia kanan rintafileitä
marinadi
öljyä
3 valkosipulin kynttä
1 punainen chili
palanen raastettua inkivääriä
1 limen mehu
2 rkl soijaa
2 tl sokeria

kourallinen cashew pähkinöitä

nokare voita
loraus öljyä

punainen chili
2 tl sokeria
2 tl punaista thaicurrya

2 porkkanaa
punasipuli
keltasipuli
pieni punainen paprika
pieni vihreä paprika

2 tl tamarinditahnaa
1 rkl kalakastiketta
limen mehu

Sekoita marinadin ainekset ja laita rintafileet marinoitumaan vähintään pariksi tunniksi, mutta mielellään pidemmäksikin ajaksi.

Esivalmistele kasvikset: kuori ja viipaloi porkkanat ohuiksi lanteiksi. Kuori ja leikkaa sipulit krouveiksi palasiksi. Pilko myös paprikat. Palat saa jättää melko isoiksi.

Aloita paahtamalla cashewpähkinöitä kuivalla pannulla, kun pähkinät ovat saaneet väriä pintaan, nosta ne sivuun pannulta.

Lisää pannulle pieni nokare voita ja tilkka öljyä. Kuullota kasviksia pannulla, niin että niistä tulee lähes kypsiä. Kannattaa aloittaa hitaammin kypsyvästä porkkanasta ja lisätä sitten pannulle sipulit ja lopuksi paprikat. Kun kasvikset ovat lähes kypsiä, nostele ne pois pannulta ja siirry seuraavan vaiheeseen.

Jos pannu tuntuu kovin kuivalta, lisää sille vielä vähän öljyä. Paahda pannulla thaicurrya, sokeria ja viipaloitua chiliä, kunnes sokeri on sulanut ja mausteista alkaa irrota tuoksua. Lisää sitten paistinpannulle pienemmäksi leikatut rintafileet, joista ylimääräinen marinadi on pyyhitty pois. Ruskista kanoja ensin melko kuumalla lämmölle, kun olet saanut väriä pintaan, pienennä lämpöä ja lisää tamarinditahna, kalakastike ja limen mehu. Kun kanat alkavat kypsyä, lisää joukkoon aiemmin kuullottamasi kasvikset. Sekoittele raaka-aineet hyvin. Kun kasvikset ovat lämmenneet ja kanat ovat kypsiä ruoka on cashewpähkinöitä vaille valmista tarjoiltavaksi. Nauti riisin kanssa tai ilman.

*





Kana oli saanut marinadissa koko päivän ja se olikin saanut marinadista hyvin makua. Pieneksi leikatut palaset kypsyivät juuri sopivasti. Kanan (tai broilerin) kanssa aina vähän jännittää jääkö liha raa'aksi tai toisaalta kuivuuko se. Kasvikset jätin napakoiksi ja niissä oli vähän purutuntumaa, mutta olivat ne kuitenkin kypsiä. Kalakastikkeella ja muilla mausteilla sain hyvin thai-makuja ruokaan, vaikka unohdin laittaa ruokaan varatut kaffirlimenlehdet. Ainoastaan makeus jäi vähän vajaaksi. Mistä ihmeestä ostan palmusokeria? No ehkä fariinisokerilla pärjäisi paremmin kuin ihan tavallisella sokerilla. Emme ole äärettömän tulisen ruuan ystäviä, joten maut melko mietoja, mutta kyllä niistä Thaimaa, aurinko ja loma tulee mieleen. Ruoka oli lempeän lämmittävä, mutta ei lainkaan liian tulinen. Pähkinöitä täytyy miettiä seuraavalla kerralla enemmän. Luulen, että pähkinät olisi kannattanut kuivan pannun sijaan paahtaa öljyssä. Ehkä makua olisi irronnut enemmän ja värikin olisi ollut kauniimpi.


Tammikuisen talvipäivän lauantai-illan kanaa cashew-pähkinöillä kotioloissa



Helmikuisen hellepäivän kanaa cashew-pähkinöillä Phuketista.



En tiedä sitten helpottiko thai-tyylinen ruoka kaukokaipuuta. Eipä tainnut, vaan taisi olla ruualla päinvastainen vaikutus. Tämän kirjoitettuani avaan luultavasti matkatoimiston www-sivut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti