keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Retrokokeilu muutaman viikon takaa: peltipiirakka

Parempi myöhään kuin milloinkaan. Vaikka isoin some-hysteria on peltilihapiirakan osalta jo laantunut, kannan minäkin korteni kekoon. Peltipiirakka tai uunissa valmistettu lihapiirakka voisi hyvinkin olla sellaista ruokaa, jota lapsuudenkodissani on syöty, vaikka ei minulla peltipiirakkaan liittyvää ruokamuistoa olekaan. Sellaisia pieniä lihapiirakoita kyllä syötiin; erityisesti mummulassa syödyt muistan oikein hyvin, melkein maistan. Peltilihapiirakka yllätti minut taannoisella Jyväskylän minilomallani. Ystäväni oli tehnyt perjantain iltapalaksi meille piirakan. Heti syödessäni ajattelin, että tämä kelpaa varmasti kotonakin. Viikonloppukokin peltipiirakassa on jotain samaa kuin Jyväskylässä syömässäni, mutta on siinä jotain alkuperäistä ja jotain sovellettua.







*

Viikonloppukokin peltipiirakka


1 pkt lehtitaikinaa (800 g)

300 g naudan jauhelihaa
sipuli
1 dl riisiä
3 keitettyä kananmunaa
suolaa
mustapippuria
oreganoa
1 kananmuna
pakastepinaattia

voiteluun kananmunan keltuainen

Ota taikina levy ajoissa sulamaan.

Siirry tekemään täytettä. Keitä ensin riisi kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan. Hienonna sipuli pieneksi. Kuullota sipulia öljytilkassa ja lisää paistinpannuun jauheliha. Ruskista liha kypsäksi. Lisää pakaste pinaatti. Mausta seos suolalla ja pippurilla. Lisää kypsä riisi ja keitetyt hienonnetut kananmunat seokseen. Sekoita täytteeseen myös yksi kananmuna raakana.

Kauli taikina levy ohueksi leivinpaperin päällä. Lisää täyte levyn toiselle puolelle ja käännä toinen puoli täytteen päälle. Painele reunat kiinni haarukkaa apuna käyttäen. 

Voitele piirakka munan keltuaisella ja pistele kanteen haarukalla reikiä. Halutessasi voit koristella piirakan esimerkiksi unikon- tai seessaminsiemenillä. 

Paista piirakkaa 225 asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. Tarjoa piirakka hieman jäähtyneenä vaikkapa iltateellä

*












Peltipiirakan täytteitä ja mausteita voi varioida mielensä mukaan. Riisin määrällä saa säädeltyä piirakan ruokaisuutta ja kasviksilla saa piirakkaa kevyemmän oloiseksi. Tuhtiahan piirakka voitaikinakuoreen valmistettuna on. Ohjeita piirakkaan löytää esimerkiksi blogeista pilvin pimein. Erilaisten ohjeiden yhdistelmä tämä minunkin piirakkani on. Toinen hyvä perusohje löytyy vaikkapa cebicin keittiöstä. Piirakkani on tehty varsin lapsiystävälliseksi, ja se katosikin varsin nopeasti parempiin suihin.  Pieni palanen jäi seuraavan päivän päiväkahville.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti