keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Leipäjuustoa ja lakkoja, makuja pohjoisesta ja maisemia Pohjanmaalta

Edellisen viikonlopun menun jälkiruoka on postaamatta. Kun lauantai-iltana syödään vasta lasten mentyä nukkumaan, kaikki ruokalajit eivät voi olla kovin monimutkaisia valmistaa. Tai ainakin osa ruuista on voitava valmistaa etukäteen. Muuten emme pääsisi ruokapöydästä pois ennen aamupalaa. Perinteinen leipäjuustoa ja lakkaa on helpompaakin helpompi valmistaa.








*

Kanelista leipäjuustoa ja lakkoja


200 g leipäjuustoa
1 dl kuohukermaa
2 tl kanelia
2 tl sokeria

1 dl lakkoja

Leikkaa leipäjuusto pieniksi kuutioiksi. Ripottele päälle kanelia ja sokeria. Lisää päälle myös lakat. Kaada kerma juuston, marjojen ja mausteiden päälle. Laita 200 asteiseen uuniin 10-15 minuutiksi kunnes pinta on kauniin värinen. 

*








Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Puhutko sinä leipäjuustosta vai juustoleivästä? Pohjanmaalla puhutaan kotijuustosta. Etelä-Pohjanmaalla kukaan ei sano lakka, suomuurain tai hilla. Pohjalaiset hakevat suolta valokkia. Joka tapauksessa tässäpä on jälkiruoka vailla vertaa: yksinkertainen ja herkullinen, lämmin ja lämmittävät. Alla olevat kylmää hohkaavat kuvat on otettu lokakuun loppu puolella pohjalaisissa maisemissa.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti