sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Punajuuri-kylmäsavulohisalaatti

Ruokaisa ja maukas punajuuri-kylmäsavulohisalaatti sopii hyvin vaikka iltapalaksi, tai illalliseksi, kuten meillä tällä kerralla. Kevennetty tammikuu vaatii ruuanlaittoon vähän kekseliäisyyttä. Onneksi perinne on jo monta vuotta vanha, ja keventelyyn sopivia reseptejäkin löytyy ripakopallinen.





*

Punajuuri-kylmäsavulohisalaatti

mieleistäsi salaattia
kylmäsavulohta
paahdettuja pinjansiemeniä
kypsiä, (lämpimiä) punajuuria
parmesanlastuja

vinegretti

1/2 punasipulia
2 rkl punaviinietikkaa
4 rkl oliiviöljyä
1 tl hunajaa
suolaa
mustapippuria


Valmista ensin vinegretti. Pilko punasipuli pieneksi. Lisää muut aineet ja sekoita. Jätä makuuntumaan jääkaappiin.

Keitä punajuuret kypsiksi. Kuori ja pilko hieman jäähtyneet punajuuret. Paahda pinjansiemenet. Kokoa salaatti mieleisestäsi salaatista, kylmäsavulohesta, punajuuresta, pinjansiemenistä ja juustosta. Lusikoi annoksen päälle punasipulivinegrettiä ja nauti.
*

Salaattissa on vähän yllättäviäkin makuyhdistelmiä. Punajuuri ja lohi ei ole mikään tavallisin, mutta maistuva kuitenkin. Itse pidän salaatista eniten siten, että punajuuri on vielä vähän lämmintä. Toisinaan lisään salaattiin myös aivan pieneksi pilkottuja aurinkokuivattuja tomaatteja, mutta nyt niitä ei sattunut olemaan. Vinegretti kannattaa valmistaa hiukan etukäteenkin, jolloin sipuli ehtii kypsyä punaviinietikassa. 

Salaatin kaverina voi nauttia tuoretta leipää ja tilkan hyvää valkoviiniä. Näin tammikuussa se maistuu viikonloppukokille sellaisenaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti