sunnuntai 3. elokuuta 2014

Herkullisia hedelmävartaita välipalaksi

Näyttävän välipala saa helposti aikaiseksi erilaisilla hedelmillä. Meillä 8-vuotias teki vierailleen tarjottavaksi hedelmävartaita. Apukokkina ananaksen kuoriminen jäi minulle.





*

Hedelmävartaat


Hunajamelonin puolikas
varrastikkuja

nektareita
luumuja
viinirypäleitä
kiiviä
ananasta
ananaskirsikoita

Paloittele hedelmät isohkoiksi lohkoiksi ja asettele varrastikkuihin. Paina varrastikut hunajamelonin puoliskoon ja tarjoile.

*

Hunajameloni ei kuulu meillä lasten suosikkihedelmiin, joten sen sisältö oli jo aikaisemmin koverrettu aikuisten salaattiin. Hedelmävartaisiin voi käyttää melkein mitä tahansa hedelmiä ja miksei marjojakin esimerkiksi mansikoita, jotka meilläkin olivat listalla, mutta kaupasta ne olivat päässeet jo loppumaan. 

Näyttävän näköisen tarjottavan saa tietysti aikaan käyttämällä mahdollisimman erivärisiä hedelmiä.











Ongelmaksi saattaa muodostua se, että varrastetusta hunajamelonista tulee niin iso, että se ei mahdu jääkaappiin. Kannattaa siis nauttia nopeasti pois.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti