keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Kesäjälkkäriä!

Kun on vieraita, yritän aina keksiä ruokia, joita voi valmistella etukäteen. Sitä voi sitten seurustella, juoruilla ja jutella maailmaa paremmaksi paikaksi. Tai sitten voi vaikka pelata Monopolia kokkaamiseen sijaan. Sekä alkuruoka, että pääruoka olivat mausteisia makuja täynnä, joten jälkiruuaksi yritin hakea reseptia, joka olisi raikas ja kevyen oloinen.






Hämmentäjän blogista löysin mielenkiintoisen semifreddon. Avokado-vadelmasemifreddo sopi suunnitelmiini kuin nenä päähän. Parastahan oli, että jälkkärin voi tehdä pakastimeen valmiiksi. Jälkkärin raaka-aineet olivat minulle uusia. Tai totta kai olen syönyt avokadoa, mutta aikaisemmin en makeana jälkiruokana. Pakastimesta löytyi vielä vadelmia. Olin myös pakastanut valkuaisia, jotka eivät kovin kauaa pakastimessa säily. Sopi siis myös viikonloppukokin nuukuuteen, vai pitäisikö sanoa taloudellisuuteen.


*

Avokado-vadelmasemifreddo


3 valkuaista
2 dl tomusokeria
2 dl kermaa
1 tl vanilijasokeria
2 dl vadelmia
3 avokadoa
pari mintun oksaa
limen mehu

Päälle
mintunlehtiä ja vadelmia

Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää vaahtoon vähitellen tomusokeri. Vaahdota kerma ja mausta vanilijasokerilla. Soseuta avokadot ja mintun oksat esimerkiksi sauvasekoittimella. Mausta avokadosose limen mehulla. Yhdistä vaahdot, soseutettu avokado ja vadelmat. Sekoita ja laita massa kelmulla vuorattuun astiaan. Laita semifreddo tekeytymään pakastimeen. Semifreddoni oli pakastimessa pari yötä. Lyhyempikin aika toki riittää. Muista nostaa semifreddo riittävän aikaisin ennen tarjoilua pois pakastimesta. Juuri ennen tarjoilua koristele semifreddo mintunlehdillä ja vadelmilla.

*




















Semifreddo oli mielestäni oikein onnistunut mukavan raikas jälkiruoka mausteisen ruuan jälkeen. Se oli helppo valmistaa ennakkoon ja lapsillekin löytyi apukokin hommia, kun vaahdotettavaa oli useampaa lajia.

Väri oli mielestäni yllättävänkin kirkas. Harvoin saa näin kirkasta väriä aikaiseksi ilman lisäaineita. Tällaisilla mittasuhteilla jälkkäristä olisi riittänyt tarjottavaksi vähän isomallekin porukalle kuin kolmelle aikuiselle ja kahdelle lapselle. Semifreddo kun on syötävä kerralla. Tämä taisikin olla kesän ensimmäinen kesäjälkkäri!

Pelaamisen, juoruilun ja sadekuurojen välissä ehdimme vieraamme kanssa retkelle kansallismaisemiin. Kielot jo kukkivat!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti